Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tyhjiä kahvilapöytiä Venetsiassa

Uutuuskirjasta eväitä koronan jälkeiseen matkailuun

Matkailu oli koronakriisiin asti voimakkaasti kasvava, mutta paljon kilpailtu vientitoimiala. Nyt etenkin kansainvälinen matkailu on täysin pysähtynyt, eikä kriisin kestosta ole mitään tietoa. Voiko matkailuala palata kriisin jälkeen takaisin entiseen, ja halutaanko siihen palata? Näihin teemoihin tarjoaa vastauksia juuri julkaistu Matkailuliiketoimintaa teoriasta käytäntöön -kirja, jonka ovat toimittaneet tutkimuspäällikkö Juho Pesonen ja yliopistonlehtori Helen Reijonen Itä-Suomen yliopistosta sekä tutkija Henna Konu Luonnonvarakeskuksesta.

– Matkailuliiketoiminnan kehittämisen rooli ja muutoksiin reagointikyky on noussut vahvasti esille viime kuukausina. Nyt on tärkeää miettiä, minkälaista matkailun tulevaisuus on, kirjan toimittajat sanovat.

Luonto, kestävyys, digitalisaatio, asiakaskeskeisyys sekä yhteistyö ovat kirjan keskeisiä ja läpileikkaavia teemoja. Niillä on keskeinen rooli myös matkailutoiminnan edistämisessä ja elvyttämisessä tulevaisuudessa. Kirjan tekijät tarkastelevat matkailuliiketoimintaa ja sen kehittämistä yrityksen, asiakkaan sekä toimintaympäristön näkökulmista.

– Matkailuliiketoiminnan teoriat ja periaatteet eivät ole vanhentuneet edes kriisin keskellä. Ne eväät, joiden varaan matkailun tulevaisuutta rakennettiin ennen kriisiä, ovat samoja, millä kriisistä noustaan.

Matkailuliiketoiminnasta on varsin vähän akateemista suomenkielistä tutkimusta, eikä aiheesta ole julkaistu vastaavanlaista kirjaa lähestulkoon kahteen vuosikymmeneen. Uutuuskirja tuo suomalaista matkailuliiketoiminnan tutkimusta helposti saataville matkailuopetuksen käyttöön sekä yritysten ja matkakohteiden kehittämiseen.

Kirja jatkaa professori Raija Komppulan aloittaman työn jalanjäljissä tarjoamalla uutta suomenkielistä tietoa matkailuliiketoiminnan kehittämiseen. Komppulan johtama matkailuliiketoiminnan tutkimusryhmä on rakentanut Suomeen ainutlaatuista osaamista. Teokseen ovatkin kirjoittaneet eri puolilla Suomea toimivat matkailututkijat ja -kehittäjät, joiden tekemään tutkimukseen Komppula on vaikuttanut.

Kirja tukee Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen matkailuliiketoiminnan profiilialuetta, joka on Suomessa ainutlaatuinen opetuksen ja tutkimuksen kokonaisuus.
Teoksen julkaisutiedot:

Konu, Henna, Pesonen, Juho, Reijonen, Helen (toim.): Matkailuliiketoimintaa teoriasta käytäntöön. Vastapaino. 2020.

Lisätietoja:
Tutkija Henna Konu, puh.  029 532 2187, henna.konu(at)luke.fi
Tutkimuspäällikkö Juho Pesonen, puh. 040 184 2698, juho.pesonen(at)uef.fi
Yliopistonlehtori Helen Reijonen, puh. 050 435 2408, helen.reijonen(at)uef.fi