Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kiviä

Uutuuskirja avaa sovittelun teoreettisia lähtökohtia ja käytännön sovelluksia

Sovittelun käyttö konfliktien ratkaisemisessa on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa. Samalla sovittelu on levinnyt monille uusille aloille. Yhteiskunnallisen oikeustutkimuksen professori Kaijus Ervastin ja sovittelija, työnohjaaja Miriam Attiaksen toimittama Sovittelu ja sen sovellukset -kirja käsittelee monipuolisesti sovittelun erilaisia teoreettisia lähtökohtia ja käytännön sovelluksia. Kirjassa käsitellään muun muassa rikossovittelua, tuomioistuinsovittelua, perhesovittelua, naapuruussovittelua ja ympäristösovittelua.

Teos on erinomainen tietolähde kaikille sovittelun kanssa työskenteleville, eri aloilla toimiville sovittelijoille sekä sovittelupalveluja hyödyntäville toimijoille. Se antaa mahdollisuuden verrata erilaisia käytössä olevia sovittelun sovelluksia keskenään ja tuo näkökulmia erilaisten konfliktien käsittelyyn, olipa sitten kyseessä työpaikan ristiriidat, ympäristökiistat, asumiseen ja naapuruuteen liittyvät konfliktit tai väestöryhmien väliset konfliktit. Kirja soveltuu myös oppikirjaksi sovittelukoulutukseen sekä erilaisiin oppilaitoksiin helppolukuisuutensa ja ymmärrettävän esitystapansa johdosta.

Kirjan kirjoittajat ovat suomalaisia eturivin tutkijoita ja sovittelijoita. Yhteiskunnallisen oikeustutkimuksen professori, OTT Kaijus Ervasti on Pohjoismaiden johtavia konfliktinratkaisun tutkijoita. KM, YTM, sovittelija, työnohjaaja Miriam Attias on naapuruussovittelun pioneeri, joka on kehittänyt menetelmiä naapuruuskonfliktien, ryhmien välisten konfliktien ja identiteettipohjaisten konfliktien käsittelyyn.

Kaijus Ervasti ja Miriam Attias (toim.). Sovittelu ja sen sovellukset. Edita 2022. ISBN 978-951-37-8325-9.

Lisätiedot:
Professori Kaijus Ervasti, puh. kaijus.ervasti@uef.fi

 

Avainsanat