Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

Metsä.

Uusi tutkimus avaa puiden oksien yöllisten liikkeiden saloja

Laserkeilausteknologian avulla on havaittu, että puiden oksat liikkuvat yön aikana. Ne ikään kuin asettuvat lepoasentoon, mutta emme ole tienneet miksi näin tapahtuu. Voidaan puhua myös puiden nukkumisesta.

Vasta julkaistu tutkimus, jossa hyödynnettiin laserkeilausaikasarjoja, paljastaa, että veden määrän vaihtelu lehdissä ja oksissa aiheuttaa oksien yöaikaisen liikkeen. Lehtien ja oksien vesivarastot täyttyvät yön aikana, ja kasvava vesipitoisuus lisää oksien painoa, jolloin ne painuvat alaspäin. Oksien liikkeitä seuraamalla voimme saada lisää tietoa veden liikkeistä puun sisällä.

Ilmastonmuutos aiheuttaa muutoksia veden saatavuudessa ja lisää kuivuusstressiä, joten veden liikkeiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta ymmärrämme muutoksia metsien hyvinvoinnissa.

Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopistossa osana Suomen Akatemian rahoittamaa UNITE-lippulaivahanketta, yhteistyössä Paikkatietokeskus FGI:n ja Helsingin yliopiston kanssa.

Lisätietoja: Tutkijatohtori Samuli Junttila, p. 040 715 3477, samuli.junttila@uef.fi

Artikkelin tiedot:

 Junttila, S.; Campos, M.; Hölttä, T.; Lindfors, L.; El Issaoui, A.; Vastaranta, M.; Hyyppä, H.; Puttonen, E. Tree Water Status Affects Tree Branch Position. Forests 2022, 13, 728. https://doi.org/10.3390/f13050728

Profiilikuva: Samuli Junttila

Samuli Junttila

Tutkijatohtori