Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Uudet mentorit ja aktorit tapasivat Joensuussa

Mentorointi on ollut osa yliopistomme toimintaa jo yli vuoden ajan. Mentorointipoolissa on nyt noin 50 kokenutta mentoria yliopiston lisäksi Savoniasta ja Kareliasta, sekä työntekijöitä että alumneja. Uudet mentori-aktori-parit tapasivat elokuun lopussa Joensuun kampuksella.

Mentoroinnissa kokeneempi osaaja, mentori, opastaa kokemattomampaa ammattilaista, eli aktoria. Luottamuksellinen suhde kestää vähintään puoli vuotta, ja se on parhaimmillaan antoisa oppimiskokemus molemmille osapuolille. Tapaamiskerrat ja -tavat ovat keskenään sovittavissa. Alussa pari tekee mentorointisopimuksen, jossa määritellään tavoitteet ja käytännöt.

—Itä-Suomen korkeakoulujen mentorointiohjelmassa on tähän mennessä ollut mukana mentorin roolissa reilut 20 alumnia, jotka tulevat muun muassa yritys-  ja järjestösektorilta, sekä oppilaitoksista, Itä-Suomen yliopiston yhteyspäällikkö Soile Kosunen kertoi.

—Ohjelmassa on vaihdettu arvokkaita työelämän kokemuksia, ja useimmat mentorit liittyvät niin sanottuun mentoripankkiin, jolloin he ovat jatkossakin mukana toiminnassa.
 

”Yhdessä ajattelemisen ja tekemisen toimintatapa antaa virtaa arkeen”

Uuden mentori-aktori-parin muodostivat tänä syksynä muun muassa Kelan kehittämispäällikkö Tuula Soukkanen ja Aducaten koulutusjohtaja Sanna Iskanius.

—Yhteistyö Sannan kanssa mentoroinnin tiimoilta on lähtenyt liikkeelle tosi antoisasti, Soukkanen kertoi.

—Olemme tavanneet nyt Skypessä, ja tavoitteena on jatkossa nähdä myös livenä sopivin väliajoin. Teemoitukset ovat edenneet avoimella ja innostavalla keskustelulla. Sannalla on aivan mielettömän hieno tapa löytää asioista olennainen ja tuoda mukaan tulkinnoissaan ja kokemuksissaan ihmisläheinen ajattelu.

—Olen jo pitkään kaivannut mentoria, jonka kanssa voisin keskustella luottamuksella työhöni ja oman osaamiseni kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä, sekä saada uusia näkökulmia, Iskanius sanoi.

—Kun huomasin ilmoituksen mentorointiohjelmasta, päätin hakea mukaan. Toivon saavani mentoroinnin aikana organisaatiomme ulkopuolelta näkökulmia, ja ihan konkreettisesti kokeneen ammattilaisen vertaistukea.

—Jo ensimmäinen tapaaminen mentorini kanssa oli erittäin positiivinen kokemus. Sain aivan ihanan mentorin! Tuulalla on kokemusta, osaamista ja uskomaton kyky saada lyhyessäkin tapaamisessa syntymään paljon oivalluksia ja ajatuksia oman toiminnan kehittämiseen. Tapaamme viikoittain Skypessä, mikä on hyvä juttu. Näin asiat pysyvät koko ajan aktiivisina ja huomaankin odottavani jokaista keskustelua innolla, hän totesi.

—Tärkeänä ja kannustavana olen kokenut keskinäisen luottamuksen ja vastavuoroisuuden asioiden käsittelyssä.  Organisaatioiden perinteisten rajojen yli tapahtuva mentorointi, yhdessä ajattelemisen ja tekemisen toimintatapa, antaa virtaa arkeen. Tästä on hyvä jatkaa matkaa, Soukkanen sanoi.