Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

UEF SmartMatch synnytti useita uusia yhteistyökumppanuuksia

Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen UEF SmartMatch luotiin auttamaan yrittäjiä löytämään liiketoiminnan osaajia koronaviruspandemian aikana. Toimintaan lähti mukaan kahdeksan yritystä Joensuun ja Kuopion alueelta sekä 26 kauppatieteiden opiskelijaa. Yritykset tarjosivat työharjoittelupaikkoja, opinnäytetyönaiheita sekä erilaisia projekteja opiskelijoille. Tuloksena syntyi kymmenen uutta yhteistyökumppanuutta yritysten ja kauppatieteiden opiskelijoiden välillä.

UEF SmartMatch -toimintamalli luotiin osana Vaikuttavuutta yritysyhteistyöllä -hanketta (I-Factor). Tavoitteena oli auttaa opiskelijoita ja yrityksiä kohtaamaan toisensa koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa. Ilmoittautumislomakkeilla opiskelijat ja yritykset pääsivät liittymään yhteistyöverkostoon.

– Yhteistyöverkostoon liittyneet yritykset ja opiskelijat käytiin läpi ja yhteensovitettiin menestyksekkäästi toisiinsa, I-Factor hankkeen johtaja Jonna Koponen kertoo.

Yrityksiltä ja opiskelijoilta positiivista palautetta

Yritykset ja opiskelijat ottivat UEF SmartMatch -toiminnan myönteisesti vastaan. Poikkeuksellisesta ajanjaksosta huolimatta moni yritys näki, että UEF SmartMarch oli hyödyllinen väylä saada kontaktia alan opiskelijoihin ja tarjota samalla opiskelijoille mielenkiintoisia haasteita ja mahdollisuuksia heidän tutkintoonsa sekä henkilökohtaiseen kehittymiseen.

Opiskelijat kokivat, että UEF SmartMatch -toiminta vaikuttaa myönteisesti heidän työllistymiseensä myös valmistumisen jälkeen. Se on myös hyvä tapa saada jalkaa oven väliin yrityksiin. Yksi toimintaan mukaan lähtenyt opiskelija kuvasi UEF SmartMatch yritysyhteistyötä mahtavaksi keksinnöksi.

– On hienoa, että UEF SmartMatch tavoitti nopealla aikataululla näin monta yritystä ja opiskelijaa. Toivon, että tällaisten uusien toimintamallien kehittämisestä on hyötyä alueemme yritys- ja elinkeinoelämän toimijoille myös jatkossa, Koponen toteaa.

Moni UEF SmartMatchiin osallistunut yritys sekä opiskelijat toivoivat vastaavanlaiselle toiminnalle jatkoa myös tulevaisuudessa. Yrityksen edustajat toivat esille myös, että heidän näkökulmastaan olisi hienoa, jos toiminta laajenisi yliopistolla myös muille laitoksille.

Lisätietoja
Jonna Koponen, kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin viestinnän yliopistolehtori, puh. 050 3437446, jonnapauliina.koponen(at)uef.fi
Sari Johanna, yliopiston lehtori, puh. 050 4422548, sari.karhapaa(at)uef.fi