Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Fysioterapeutti opastaa asiakasta jumppapallolla harjoittelussa.

Tutkitusti vaikuttavaa liikuntaa

Miten kroonisesti sairaat saadaan liikkeelle – ja miten osoitetaan vaikutukset? Liikuntalääketieteen tutkijat jalkautuvat paitsi terveydenhuoltoon, myös esimerkiksi tallille, päiväkotiin ja jääkiekkokaukaloon. Kevätseminaarissa kuultiin ajankohtaisista hankkeista.

Tutkimustaan esittelivät Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikön ja teknillisen fysiikan laitoksen väitöskirjatutkijat. Vuotuisilla kevätseminaareilla halutaan edistää tieteellistä keskustelua ja antaa myös opiskelijoille tietoa tutkimuksen teosta ja ideoita mahdollisista aiheista. 

Lukemisen vaikeuksia voi ennakoida jo päiväkoti-iässä

– Nopean sarjallisen nimeämisen RAN-testi ennustaa alle kouluikäisillä tulevaa lukutaitoa. Se tarjoaa ikään kuin aikamatkan lapsen tulevaisuuteen lukijana. Lapsen motorisilla taidoilla puolestaan on yhteys RAN-testituloksiin, kertoi väitöskirjatutkija Jonne Posti.

Ihanteellista hänen mukaansa olisi tunnistaa lukemisen vaikeuden riskit ja tarjota niihin ennaltaehkäisevää apua jo hyvissä ajoin ennen koulun alkua. – Tähän haluaisin pitkällä aikavälillä olla itsekin löytämässä keinoja.

RAN-testissä mitataan esimerkiksi kuvasarjan kuvien nimeämiseen kuluvaa aikaa.

Osana väitöstutkimustaan Posti on mitannut joensuulaisilta 5–7-vuotiailta lapsilta 12 päiväkodissa nopeaa sarjallista nimeämistä, karkeamotorisia taitoja ja primitiivirefleksijäänteitä. 

Moro-refleksi on useimmille tuttu esimerkki vauvaiän primitiivireflekseistä, jotka häviävät lapsen tyypillisen kehityksen myötä. Niistä on kuitenkin havaittu kansainvälisissä tutkimuksissa sekä lapsilla että aikuisilla jäänteitä, joilla on havaittu yhteys heikompaan motoriseen suoriutumiseen. Suomessa primitiivirefleksijäänteitä ei ole ennen tutkittu.

Kiinnostaviin jatkotutkimuksen kysymyksiin kuuluu Postin mukaan se, millaisilla interventioilla lasten RAN-testituloksia voitaisiin parantaa – kannattaisiko niihin sisältyä motoristen taitojen harjoittelua tai primitiivirefleksijäänteiden poisharjaannuttamista.

Jonne Posti.
Jonne Posti.
Alexander Beattie.
Alexander Beattie.
Marko Luostarinen ja Mika Venojärvi.
Marko Luostarinen (vas.) ja Mika Venojärvi.
Sanna Mattila-Rautiainen, Johanna Hämäläinen ja Juha Vuorijärvi.
Sanna Mattila-Rautiainen (vas.), Johanna Hämäläinen ja Juha Vuorijärvi.
Kai Savonen.
Kai Savonen.