Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

KYSin sisäänkäynti

Tutkijoiden kehittämä laite voi tarkentaa syöpäkirurgiaa – kliiniset tutkimukset potilailla käyntiin KYSissä

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on aloitettu kliiniset tutkimukset potilailla laitteella, joka avustaa syöpäkudoksien tunnistuksessa leikkauksen aikana. Startup-yritys Marginumin kehittämä kudostunnistusmenetelmä perustuu Itä-Suomen yliopiston, Kuopion yliopistollisen sairaalan Neurokirurgian klinikan ja Itä-Suomen Mikrokirurgiakeskuksen poikkitieteelliseen tutkimukseen.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tämän tyyppistä kudostunnistusteknologiaa tuodaan leikkaussaliin. – Tavoitteenamme on jalostaa tekniikka kultaiseksi standardiksi fluoresenssiohjatussa kirurgiassa, kertoo kokeellisen neurokirurgian dosentti, Marginumin hallituksen puheenjohtaja Antti-Pekka Elomaa.

Tutkijoiden kehittämä solujätteiden kudostunnistin kiinnitetään leikkauksessa rutiinisti käytettävän kirurgiseen imuputkeen, jonka kautta kudosta poistetaan. Kudostunnistimen avulla kirurgi saa lähes reaaliaikaista tietoa poistetun kudoksen todellisesta sisällöstä. Laite tunnistaa kasvainkudoksen fluoresenssin perusteella.

Potilaalle annettu fluoresoiva merkkiaine kertyy kasvaimeen, joka näin saadaan erottumaan leikkauksessa hohtavana muista kudoksista. Kudoksen hohto eli fluoresenssi on perinteisesti tunnistettu silmämääräisesti leikkausmikroskoopin avulla. Tällä menetelmällä fluoresoivaa kasvainta kuitenkin jää tutkitusti huomaamatta, muun muassa kudosjätteen muodostamista esteistä ja kudoshehkun vähäisyydestä johtuen. Solujätteiden monitorointi kudostunnistimen avulla mahdollistaa kirurgille objektiivisen ja aiempaa tarkemman työkalun fluoresenssin havaitsemiseen ja siten uuden työkalun leikkauksen aikaiseen päätöksentekoon. Laitteen käytön odotetaan parantavan kasvaimen poistoastetta ja vähentävän paikallisten uusintaleikkausten tarvetta. Tämä merkitsisi terveydenhuollon säästöjä ja parempaa hoitoa potilaille.

Ensimmäinen tutkittu sovellusalue uudelle menetelmälle ovat glioomat, jotka ovat yleisimpiä keskushermoston pahanlaatuisia kasvaimia.

– Olemme jo onnistuneet varmentamaan konseptin toiminnan, keräämään arvokasta kliinistä dataa ja testaamaan prototyypin suorituskykyä lupaavin tuloksin. Laitetta kehitetään edelleen muun muassa suorituskykyvaatimuksien osalta, kertoo Marginumin toimitusjohtaja Samu Lehtonen, joka opiskelee lääketiedettä Itä-Suomen yliopistossa.

Marginum Oy on vuonna 2020 Kuopiossa aloittanut terveysteknologia-alan yritys.

Marginumin tiedote

Lisätietoja:

Samu Lehtonen
CEO & Co-Founder, Marginum Oy
samu.lehtonen(a)marginum.com
Tel.: +358 40 579 7890

https://www.marginum.com
 

 

Startup-yritys Marginumin tiimi.
Marginum-työrymä: teknologiajohtaja Juho Leskinen, toimitusjohtaja Samu Lehtonen, tiedejohtaja Dmitry Semenov, hallituksen puheenjohtaja, lääketieteellinen neuvonantaja ja vastuullinen tutkija Antti-Pekka Elomaa sekä hallituksen jäsen Antti Pylkkänen.