Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Yleisöä Kansallisen neurokeskuksen seminaarissa.

Translationaalinen neurotiede vauhdittaa aivoterveyden innovaatioita

  • Teksti Ulla Kaltiala, Kuvat Sakari Partanen / Pohjois-Savon hyvinvointialue

Uusia lähestymistapoja aivosairauksien ehkäisyyn ja hoitoon kaivataan kipeästi, todettiin Kansallisen neurokeskuksen vuotuisessa tapahtumassa Kuopiossa.

– 1,8 miljoonalla suomalaisella on jokin aivosairaus, ja aivosairauksien hoitokustannukset ovat kaksi kertaa suuremmat kuin syöpien sekä sydän- ja verisuonitautien yhteensä, Kansallisen neurokeskuksen johtaja Eero Rissanen kertoi.

– Yksi tapa ratkoa näitä ongelmia on translationaalinen tutkimus, joka vauhdittaa niin perustutkimuksen, potilastyön kuin kansanterveyden löydösten soveltamista diagnostiikan ja hoidon innovaatioiksi. Se vaatii eri alojen asiantuntijoiden välistä yhteistyötä, jota Kansallinen neurokeskus pyrkii edistämään.

Translationaalinen tutkimus oli marraskuun lopussa järjestetyn tapahtuman teemana.

Yleisöä Kansallisen neurokeskuksen seminaarissa.
Kasnallisen neurokeskuksen seminaarin esiintyjiä.
Projektipäällikkö Maria Pikkarainen (UEF), Medical Advisor Henri Autio (BioArctic), Annakaisa Haapasalo, Mikko Hiltunen, Heikki Tanila, Tarja Malm ja Susanne Fabre.
Tevan Jaakko Puttonen kertoi uusista migreenin estolääkkeistä Kansallisen neuroksekuksen tapahtumassa.
Jaakko Puttonen kertoi migreenin estohoidosta.
Yleisöä Kansallisen neurokeskuksen tapahtumassa.