Keskustelu tieteen empiriasta ja ideologiasta tulisi edetä ja syventyä, muistuttaa tieteenfilosofi Tuomas Pernu.
Tieteenfilosofia ei juuri poseeraa päivälehtien otsikoissa. Nyt sekin ihme on nähty: Helsingin Sanomat pääkirjoitus tieteen, ideologian ja empirian suhteesta (HS, 3.4.2021) sai yliopistoväen liikkeelle.
Monen tieteentekijän silmään sattui kivuliaasti pääkirjoituksen lause: ”Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa.”
Tieteenfilosofian ja tutkimusetiikan yliopistonlehtori Tuomas Pernu otti kantaa pääkirjoitukseen omassa kirjoituksessaan Itä-Suomen yliopiston Puheenvuoroja-blogissa (Tiede on empirian ja ideologian kokonaisuus, 15.4.2021). Pernun mukaan on harhaanjohtavaa rakentaa vastakkainasettelua empirian ja ideologian välille. Luonnontieteissäkin havainnon tulkinta perustuu teoreettiseen kontekstiin, jonka taustalla vaikuttavat tieteen kokonaisuus ja myös ideologiset ennakko-oletukset.
”Havainnot kertovat todellisuudesta vain siinä määrin kuin ne voivat tulla ymmärrettäviksi käytössämme olevassa teoreettisessa ja kulttuurisessa viitekehyksessä”, Pernu kirjoittaa blogissa. Tieteessä testataan koko maailmankuvaa, hän jatkaa ajatustaan.
Tunteita kuohauttavan pääkirjoituksen ansiosta tieteenfilosofia nousi hetkeksi julkisuuteen, ja siitä Pernu on hyvillään. Vaikka julkkistieteilijöillä sortuvat usein ”läiskimään mielipiteitä”, syvällistäkin keskustelua mahtuu maailmaan.
– Filosofia ajatellaan usein ”vain mielipiteiksi”. Kenties näin onkin – mutta ne ovat heittoja huolellisemmin funtsittuja mielipiteitä, Pernu tiivistää.
”Tosiasioihin vetoaminenkin on ideologisesti motivoitunutta”
Viime vuosina keskusteluun noussutta kysymystä tieteen ja ideologian suhteesta tulisi Pernun mukaan analysoida systemaattisemmin, jotta keskustelun monet puolet avautuisivat paremmin.
– Keskustelussa pitäisi päästä eteenpäin siitä, että kiistellään jostakin epämääräisestä ”ideologisuudesta”. Mitä pahaa on ideologisuudessa? Jos joku ajattelee, että luonnontiede on jollakin tapaa ideologiavapaata, mitä tällä tarkoitetaan?
Yhtenä ideologian tuputuksen välineenä on pidetty tutkimusrahoitusta, jota ohjaavat yhteiskunnalliset toimijat. Pernu ei näe periaatteellista ongelmaa siinä, että vaikkapa valtioneuvosto suuntaa rahoitusta tutkimukseen omien agendojensa perusteella.
– Parkua on sekä siitä, että päätöksentekijät ohjaavat tutkimusta, että myös siitä, että tutkijoita ei kuunnella. Se, että tutkimusta tehdään päätöksenteon tueksi, kuulostaa ihan viisaalta. Ei siinä ole mitään väärää, että tutkimustuloksia otetaan paremmin huomioon politiikassa – päinvastoin. On toki tuotava esiin, mistä rahoitus tulee, millaiset ovat tutkimusasetelmat, ja miten tuloksia tulkitaan, mutta näinhän on kaikessa tutkimuksessa.
– Ongelmallista sen sijaan on, jos lyhytnäköinen, poliittisesti motivoitunut ”strateginen tutkimus” alkaa syömään tutkimuksen perusrahoitusta. Olisi pidettävä selkeästi mielessä, että parasta ja pitkäjänteisesti hyödyllistä tutkimusta syntyy vain, jos tutkijoiden annetaan vapaasti valita tutkimuskohteensa ja tiedeyhteisön määrittää pätevän tutkimuksen kriteerit.
Kun tiede vetää alati sisäänsä ajanhenkeä, puhtaan tieteen tavoitteleminenkin muistuttaa toisinaan omanlaistaan ideologiaa.
– Tosiasioihin vetoaminenkin on tyypillisesti ideologisesti motivoitunutta. Kun vannotaan tosiasioiden nimiin, niin viestitään, että sanotaan jotakin sellaista, jota muiden ei sopisi kyseenalaistaa. Historia on täynnä esimerkkejä vääryyksien ja typeryyksien oikeuttamisesta ”luonnollisuudella” tai ”luonnottomuudella”. Hälytyskellojen pitäisi aina soida, kun poliittisesti latautuneessa keskustelussa vedotaan ”tosiasioihin”.
On naiivia ajatella, että tieteen tekemisessä tavoiteltaisiin jotakin abstraktia totuutta.
Tuomas Pernu
Tieteenfilosofian ja tutkimusetiikan yliopistonlehtori
Pernun näkemys tieteen tekemisen motiiveista on raadollisempi kuin moni haluaisi myöntää.
– On naiivia ajatella, että tieteen tekemisessä tavoiteltaisiin jotakin abstraktia totuutta. Käytännössä tavoittelemme jotakin aivan muuta, kuten kunniaa, mammonaa ja sosiaalista prestiisiä. Sellaisia me olemme: haemme pyrkimyksillämme arvostusta jossakin tietyssä jengissä. Olen kuitenkin valmis ajattelemaan, että ajan mittaan tiede kalibroituu todellisuuden kanssa. Tämä on vain loputon, hallitsematon prosessi, joka on riippumaton yksittäisten tutkijoiden tai tutkimusryhmien pyrkimyksistä.
Filosofiaa keskustelevalla otteella väitöskirjatutkijoille
Tuomas Pernu aloitti tieteenfilosofian ja tutkimusetiikan yliopistonlehtorin tehtävässä yhteiskuntatieteiden laitoksella vuoden 2021 alussa.
Pernu on väitellyt teoreettisesta filosofiasta Helsingin yliopistosta vuonna 2013. Hän on työskennellyt tutkijana Helsingin yliopistossa bio- ja ympäristötieteiden tiedekunnan fysiologian ja neurotieteen osastolla sekä tutkijakollegiumissa. Lisäksi hän on toiminut tutkijana lääketieteen filosofian projektissa King’s College Londonin filosofian laitoksella.
Itä-Suomen yliopistossa Pernua veti puoleensa poikki- ja monitieteellisyys. Erityisen kiinnostunut hän on filosofian opettamisesta tohtoriohjelmien väitöskirjatutkijoille.
– Haluaisin, että jokaisella valmistuneella tohtorilla olisi ymmärrystä oman alansa filosofisista ja käsitteellisistä kysymyksistä sekä valmiutta ottaa osaa myös teoreettisempaan keskusteluun ja hakea tarvittaessa tietoa tieteellisesti valideista ja kuranteista lähteistä. Filosofia ei ole mielipiteiden roiskimista, vaan filosofisia kysymyksiä voidaan analysoida systemaattisesti, ja erilaisia kantoja voidaan muodostaa enemmän tai vähemmän perustellusti. Keskusteleva ote on hyvä pitää fokuksessa, ja se voi pitkällä tähtäimellä luoda myös parempaa, poikkitieteellistä keskustelukulttuuria.
Lisätietoja
Tuomas Pernu, tieteenfilosofian ja tutkimusetiikan yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden laitos tuomas.pernu@uef.fi
Tuomas Pernun kotisivu verkossa: http://www.tuomaspernu.london