Perusasteen päättävät nuoret ovat paitsi erilaisessa, myös hyvin eriarvoisessa asemassa sen suhteen, millaista oppilaanohjausta he ovat koulussa saaneet. Ohjauksen vaihtelevat käytänteet niin oppilaiden kanssa työskentelyssä, käytetyissä välineissä kuin yhteistyön tekemisessä ovat yhteydessä myös opinto-ohjaajien kokemukseen siitä, että ohjausta ei juuri johdeta oppilaitoksissa. Lisäksi koulun moniammatilliset pedagogiset prosessit suunnitellaan usein muiden kuin nuorten uraohjauksellisten tarpeiden näkökulmasta – toisin sanoen opinto-ohjauksen asema koulun moniammatillisessa yhteistyössä on usein toissijainen.
Tämä selvisi Anne-Mari Souton, Sanna Vehviläisen ja Hanna Longan tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin tehostetulle henkilökohtaiselle oppilaanohjaukselle asetettujen tavoitteiden toteutumista käytännössä.
Laki koulujen velvollisuudesta järjestää tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta sitä tarvitseville oppilaille vuosiluokilla 8 ja 9 säädettiin oppivelvollisuuden laajentumisen yhteydessä. Uudistuksella on pyritty takaamaan jokaisen nuoren riittävä ohjaus toisen asteen valinnan tekemisessä sekä edistämään koulutuksellista yhdenvertaisuutta.
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, miten oppilaanohjaajat ovat lähteneet viemään uutta tehostettua ohjausta käytäntöön ja keille sitä kohdennetaan. Tutkimusta varten haastateltiin 35:ttä perusasteella työskentelevää opinto-ohjaajaa eri puolilta Suomea.
Yksilökeskeisyydestä laajempiin näkökulmiin
Tehostetun ohjauksen toteuttaminen on hyvin vaihtelevaa – osittain siksi, että monet kunnat ovat kohdentaneet sille myönnetyt valtionavustukset johonkin muuhun kuin perusasteen oppilaanohjauksen vahvistamiseen. Vaihtelevuutta lisää myös se, että opinto-ohjaajat kohdentavat ohjausta osin eri tavoin.
Tehostettua ohjausta toteutetaan melko yhteneväisillä keinoilla erityisen tuen oppilaiden, suomea toisena kielenä opiskelevien oppilaiden tai kouluissa menestyvien, mutta tulevaisuuden suunnastaan epävarmojen oppilaiden kanssa. Sen sijaan ohjauksen keinot ja yhteistyötahot poikkeavat etenkin sellaisten oppilaiden kanssa, joita koulunkäynti ei juuri kiinnosta.
Osa opinto-ohjaajista pitää tätä ”yksilöllisenä motivaatio-ongelmana” tarjoten tukea, tsemppausta ja erilaisia harjoitteita, joiden avulla nuori voisi selkeyttää mielenkiinnonkohteitaan, vahvuuksiaan ja koulutuksellisia tavoitteitaan. Ohjauksen näkökulmasta haasteeksi kuitenkin muodostuu se, että jos ongelma nähdään lähinnä yksilön ongelmana, myös tuen ja ohjauksen keinot hahmottuvat varsin rajallisina – mikä kuuluu myös tiettynä neuvottomuutena ohjaajien puheessa.
Tilanne näyttäytyykin erilaisena silloin, kun opinto-ohjaajat ovat lähestyneet tätä tematiikkaa toisin, pyrkien työskentelemään osana sitä sosiaalista ja kulttuurista ympäristöä, jossa nuori elää ja tekee valintojaan. Käytännössä tämä on tarkoittanut esimerkiksi säännöllistä yhteistyötä perheiden tai nuorten kavereiden kanssa tai opinto-ohjauksen toteuttamista myös välitunneilla tai nuorten ryhmissä alueen nuorisotaloilla. Tällöin myös nuoren kiinnostumattomuus koulutusta kohtaan on avautunut ”motivaatio-ongelmaa” moninaisempana, tarjoten myös laajempaa tarttumapintaa ilmiön kanssa työskentelemiseen.
Tukea koko prosessiin
Tutkimus siis osoittaa, että oppilaan kasvua tukevista, kokonaisvaltaisista tavoitteenasetteluista huolimatta tehostettu ohjaus kapenee useimmiten vain nuoren koulutussiirtymän varmistajaksi. Toisin sanoen huomio on tuloksen varmistamisessa, ei nuoren prosessin tukemisessa.
Toisaalta tutkimus nostaa esiin myös vaihtoehtoisia ohjauksen käytänteitä, jotka onnistuvat tavoittamaan nuoret erilaisissa elämäntilanteissa. Näiden käytänteiden avulla voidaan päästä pois ohjaukseen liittyvästä yksilökeskeisestä ajattelusta.
Professori Anne-Mari Souto sanoo, että kun yhteiskunnassa ollaan huolissaan nuorten kouluttautumisesta ja koulutussiirtymistä, opinto- ja uraohjaukselle ladataan suuria odotuksia.
– Liian harvoin kuitenkin pysähdytään miettimään, millaiset resurssit tai muut edellytykset ohjauksen laadukkaalle toteuttamiselle tai kehittämiselle ovat.
Tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston ohjauksen koulutuksen toteuttamaa ja opetuskulttuuriministeriön rahoittamaa Tehostettu henkilökohtainen oppilaanohjaus – työprosessit, kohtaamiset ja oppilaan toimijuus (TEHEKOP) -hanketta (2023–2026).
Artikkelin tiedot:
Souto, A.-M., Vehviläinen, S. and Lonka, H. (2026) ‘Objects, Tools, and Cooperation Arrangements in Intensified Personal Guidance Counseling in Finland’, Nordic Journal of Transitions, Careers and Guidance, 7(1), p. 1–13. https://njtcg.org/articles/10.16993/njtcg.103
