Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Leikkaussalilaitteistoa

Sydäntutkimussäätiöltä tukea tutkijoille – suurapuraha suomalaisten sydänlihassairauksien tutkimukseen

Sydäntutkimussäätiö on myöntänyt professori Johanna Kuusiston työryhmälle Itä-Suomen yliopistoon kaksivuotisen 120 000 euron apurahan tutkimukseen, jossa selvitetään suomalaisten sydänlihassairauksien genetiikkaa, esiintyvyyttä, taudinkuvaa ja syntymekanismeja. Tähän mennessä on löydetty neljä suomalaista hypertrofista kardiomyopatiaa aiheuttavaa valtamutaatiota, jotka selittävät 28 prosenttia kaikista suomalaisista tautitapauksista.  Nyt hankkeessa tutkitaan 10 197 kuopiolaisen miehen METSIM -väestötutkimusaineiston eksomisekvensaatiodatasta kaikki tunnetut kaikkia kardiomyopatioita aiheuttavat mutaatiot sekä niiden aiheuttama fenotyyppi.

Säätiö myönsi kaikkiaan yli 400 000 euroa apurahoja Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen tutkijoille. Muut apurahansaajat ja hankkeet alla.

  • Professori Markku Laakso, Itä-Suomen yliopisto ja KYS, 60.000 €. Systems biology in cardiovascular disease and its risk factors
  • Professori, kardiologi Jari Laukkanen, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopisto, 55.000 €. Risk Factors for Sudden Cardiac Death: An Analysis of Individual Participant Data, Biobank Resource and a Randomized Controlled Trial
  • Professori, ylilääkäri Juha Hartikainen, Sydänkeskus, Kuopion yliopistollinen sairaala, 40.000 €. Personalized eHealth intervention to increase physical activity and reduce sedentary behaviour in rehabilitation after cardiac operations
  • Apulaisprofessori, FT, dosentti Minna Kaikkonen-Määttä, A.I.Virtanen Instituutti, 40.000 €. Kudosten ja veren makrofagienfenotyypin muutokset valtimonkovettumataudin indikaattoreina
  • Apulaisprofessori, akatemiatutkija Jaana Rysä, Farmasian laitos, 33.840 €. Characterization of inflammatory factors in aortic valve stenosis
  • Tutkijatohtori, FT Anna-Kaisa Ruotsalainen, A.I. Virtanen -instituutti, 20.000 €. Esidiabetes ateroskleroosin riskitekijänä
  • Tutkijatohtori, PhD Suvi Kuosmanen, Massachusetts Institute of Technology(MIT), 20.000 €. Heart Failure Treatment and Diagnostics –Novel Target Molecules
  • FM Sanna Ryytty, A. I. Virtanen -instituutti, 6.000 €. The effect of mitochondrial DNA mutation m.3243A>G in human cardiomyocytes
  • Väitöskirjatutkija, filosofian maisteri Tomi Tuomainen, A.I. Virtanen instituutti, 6.000 €. Energiametaboliaan vaikuttavat geenien säätelytekijät sydänlihassolujen toiminnan säätelyssä
  • PhD student Maykel Lopez Rodriguez, Department of Clinical Medicine and A.I. Virtanen Institute, 6.000 €. Translating enhancer variants within GCKR gene associated with CAD and T2D risk into functional mechanisms
  • Nuorempi tutkija Elias Ylä-Herttuala6.000 €A. I. Virtanen Instituutti, KuopioCharacterizing mitochondrial function and myocardial infarct with novel magnetic resonance imaging tools
  • LK Petteri Kauhanen, Kliinisen radiologian yksikkö, KYS, 6.000 €. Nousevan aortan laajentuma – Ennustettavuus 4D virtaus MRI mittauksilla ja yleisyys suomalaisessa koronaari-CTA-aineistossa
  • Lääketieteen opiskelija, LuK, väitöskirjatyöntekijä Jalmari Laurila, Cardiac molecular physiology-tutkimusryhmä, 5.000 €. The role of mechanotransduction and Bin1 in induction, maturation and remodeling of t-tubules in cardiomyocytes
  • Msc, PhD Student Pierre Moreau, A. I. Virtanen Institute, 4.000 €. Cell type specific expression of coronary artery disease genes
  • FM Annakaisa Karoliina Tirronen, A.I. Virtanen Instituutti, 4.000 €. Verisuonen kasvutekijä VEGF-B:n merkitys sydämen vasemman kammion hypertrofiassa ja aineenvaihdunnassa
  • Apurahatutkija, FM Maija Mutikainen, A.I.Virtanen Instituutti, 4.000 €. Energia-aineenvaihdunnallinen signalointi sydämen liikakasvussa ja vajaatoiminnassa
  • FM, nuorempi tutkija Jonna Weisell, Farmasian laitos, 3.000 €. Uudet terapeuttiset aineet aorttaläpän ahtauman hoidossa

Sydäntutkimussäätiö myönsi kaikkiaan 1,9 miljoonaa euroa sydäntutkimukseen. Sydäntutkimussäätiö tukee tänä vuonna yhteensä 84 sydäntutkijaa tai tutkimusryhmää.

Sydäntutkimussäätiö tukee pitkäjänteistä sydän- ja verisuonisairauksien tutkimustyötä. Apurahoista euromääräisesti suurin osa myönnetään 1–3 -vuotisille tutkimushankkeille. Lisäksi tuetaan väitöskirjan jälkeisiä tutkijatohtoritutkimuksia sekä väitöskirjatyöskentelyä. Pitkäjänteisellä tieteellisellä tutkimustyöllä voidaan merkittävästi ennaltaehkäistä sydänsairauksia ja kehittää hoitomahdollisuuksia sekä parantaa jo sairastuneiden elämän laatua. Sydänsairaudet kuitenkin muuttavat muotoaan, joten tarvitaan jatkuvasti uutta tutkimustietoa muuntuneista sydänsairauksista ja niiden tehokkaasta hoidosta. Sydäntutkimussäätiö myöntää seuraavan kerran merkittävän tutkimusrahoituspanostuksen 50-vuotisjuhlavuotensa 2020 lopulla. (Lähde: Sydäntutkimussäätiö)

Tutkijoiden yhteystiedot puhelinluettelossa: http://www.uef.fi/fi/yhteystiedot/puhelinluettelo

Kaikki apurahansaajat: http://www.sydantutkimussaatio.fi/apurahat/myonnetyt-apurahat