Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Suursimulaatio edistää moniammatillista oppimista sosiaali- ja terveysalalla

Suursimulaatio on uudenlainen, kustannustehokas menetelmä moniammatillisen yhteistyön oppimiseen. Kuopiossa on viime vuosina järjestetty sosiaali- ja terveysalan moniammatillisia suursimulaatioita laajoille osallistujajoukoille. Tutkimus ensimmäisen suursimulaation tuloksista julkaistiin juuri Nursing Open -lehdessä. Osallistujista 95 prosenttia koki saaneensa suursimulaatiosta hyötyä työhönsä tai opintoihinsa.

Pienryhmistä satojen osallistujien suursimulaatioihin

Simulaatio-opetuksen keinoin voidaan harjoitella asiakkaan kohtaamista ja moniammatillista yhteistyötä todellisuutta vastaavissa tilanteissa. Sosiaali- ja terveysalan perus- ja täydennyskoulutuksessa hyödynnetään paljon pienryhmäopetusta, ja myös simulaatio-opetusta on perinteisesti toteutettu pienryhmissä. Perinteinen pienryhmäsimulaatio-opetus vaatii kuitenkin paljon opettajaresurssia ja aikaa, mikä rajoittaa simulaatioiden käyttöä moniammatillisessa opetuksessa. Lisäksi toteutus edellyttää systemaattista tilojen allokointia sekä eri oppilaitosten opiskelijoiden ja henkilöstön työajan yhteensovittamista. – Pienryhmäsimulaatioiden haasteet ovat johtaneet tarpeeseen kehittää simulaatio-opetuksesta eri muotoja. Suursimulaatiossa sovelletaan samaa pedagogiikkaa, mutta pienryhmän sijaan oppimistilanteessa on jopa satoja osallistujia, kertoo professori (ma.) Terhi Saaranen Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitokselta.

Toteutus monitieteisenä yhteistyönä

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella toteutettiin ensimmäinen suursimulaatio syksyllä 2017 aiheena Lapsen kuoleman kohtaaminen, toinen syksyllä 2018 aiheena Lääkehoidon haasteet iäkkäiden kotihoidossa ja kolmas syksyllä 2019 aiheena Iäkkään suun terveys osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Jokaisessa suursimulaatiossa osallistujat ovat seuranneet näyttelijöiden ja ammattilaisten toteuttamia simulaatioita ja käyneet sen jälkeen ohjatusti oppimiskeskusteluja, jossa on hyödynnetty myös mobiilisovellusta. Suursimulaatiohankkeen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista on vastannut monitieteinen ryhmä, johon on kuulunut Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen, farmasian, hammaslääketieteen, lääketieteen ja yhteiskuntatieteiden laitosten sekä oppimis- ja tietotekniikkatukipalveluiden, Savonia-ammattikorkeakoulun terveysalan, Kuopion yliopistollisen sairaalan sekä Karelia-ammattikorkeakoulun henkilöstöä.

Osallistujien kokemukset myönteisiä

Nyt julkaistussa tutkimuksessa raportoidaan ensimmäisen toteutuksen tulokset. Kyselyyn vastasi 350 Lapsen kuoleman kohtaaminen -simulaatiotapahtumaan osallistunutta opiskelijaa ja ammattilaista. Tulosten perusteella ammattien välinen suursimulaatio soveltuu erinomaisesti esimerkiksi yhteistyötaitojen tai asiakasvuorovaikutuksen opettamiseen. Simulaatiossa oli useiden eri ammattiryhmien edustajia, joiden toimenkuvat ja yhteistyö tulivat osallistujien mukaan simulaatiossa hyvin esille: ”Toimiva moniammatillisuus, joka toi lisänäkökulmaa muilta ammattialoilta.” Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan käyttää simuloinnin suunnittelussa sosiaali- ja terveydenhuollon perus- ja täydennyskoulutuksessa. Näin suurelle osallistujajoukolle toteutusta suursimulaatiosta ei ole aikaisemmin tehty tutkimusta.

Lisätietoja:

Professori (ma.)  Terhi Saaranen, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos, terhi.saaranen@uef.fi, p. 0500940242

Tutkimusartikkeli:

Saaranen T, Silen-Lipponen M, Palkolahti M, Mönkkönen K, Tiihonen M. & Sormunen M. 2020. Interprofessional learning in social and healthcare - learning experiences from large group simulation in Finland. Nursing Open. https://doi.org/10.1002/nop2.589