Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Vuoden opetusteko -palkinto Monitieteiselle suursimulaatio-opetukselle

Itä-Suomen yliopiston Vuoden opetusteko -palkinnon sai tänä vuonna Monitieteinen suursimulaatio-opetus. Palkinnon arvo on 10 000 euroa, ja se jaettiin eilen Joensuussa oppimisympäristöseminaarissa. Monitieteiseen suursimulaatio-opetusryhmään kuuluu opettajia farmasialta, hoitotieteeltä, hammaslääketieteen yksiköstä, lääketieteen laitokselta, yhteiskuntatieteiden laitokselta sekä Savonia-ammattikorkeakoulusta ja Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Palkintoperusteissa sanotaan monitieteisen suursimulaatio-opetuksen toteuttavan erinomaisesti opiskelijakeskeistä, työelämälähtöistä ja tieteidenvälistä opetusta sekä digitaalisia välineitä hyödyntäviä uusia oppimisympäristöjä. Opetusteko vastaa tulevaisuuden työelämän tarpeisiin, sillä työelämässä korostuvat entistä enemmän moniammatillinen yhteistyö, tiimityötaidot, vuorovaikutus ja refleksiivisyys.  

Perusteluissa kiiteltiin myös ryhmän halua jakaa asiantuntijuutta yli korkeakoulurajojen sekä kykyä nähdä ja luoda tulevaisuuden oppimisratkaisuja.
Suursimulaatio-opetus perustuu draaman keinoin tuotettuun ja näyteltyyn simulointiin. Yliopistonlehtori Terhi Saaranen kertoi kiitospuheessaan, että simulaatio-oppimisen pedagogiikassa yhdistyvät useat eri oppimisteoriat.

– Opiskelijat eivät itse osallistu simulaation tekemiseen, vaan sen toteuttavat näyttelijät sekä eri alan ammattilaiset. Kuopiossa on sosiaali- ja terveysalan koulutuksien keskittymä, joten se on luonnollinen paikka tehdä yhteistyötä ja saada usean eri alan ammattilaisia mukaan simulaatioon.

Opetuksessa on simuloitu esimerkiksi lapsen kuoleman kohtaamista sekä vanhuksen kotihoivaa eri ammattiryhmien silmin. Simulaation seuraamisen jälkeen opiskelijat käyvät oppimiskeskusteluita näytellystä tilanteesta ja analysoivat kunkin ammattilaisen roolia ja osuutta.

– Simulaatio-opetuksella on Kuopiossa jo pitkä historia, mutta näin monitieteisesti suursimulaatiota on toteutettu nyt muutaman vuoden ajan.

Monitieteinen oppimisympäristöseminaari

Palkinto jaettiin uefilaisille jo perinteeksi muodostuneessa oppimisympäristöseminaarissa.

– Tämä on seitsemäs kerta kun kokoonnumme näin syksyn aluksi yhteen jakamaan parhaita opetus- ja oppimiskäytäntöjämme yli tiedekuntarajojen, kertoo opetus- ja oppimispalveluiden päällikkö Tuula Heide.

Seminaaria koordinoinut suunnittelija Outi Tikkanen kertoo, että seminaarille on yhä tilausta – mukana oli tänä vuonna noin 150 osallistujaa, joista 20 oli tilaisuudessa mukana etäyhteyksien kautta.

– Ilahduttavaa on, että osallistujia on tasaisesti kaikista tiedekunnista. Opettajillemme tuntuu olevan tärkeää tietää, mitä yliopistossamme tapahtuu opettamisen saralla. Hyviä käytänteitä jaetaan yli tiedealarajojen.

Heiden mukaan Itä-Suomen yliopistolla on alusta lähtien ollut kunnianhimoiset tavoitteet etenkin oppimisympäristöjä koskien.

– Ja on ollut hienoa nähdä, miten paljon olemme saaneet aikaan ja tavoitteita toteutettua. Talon ulkopuolelta löytyy paljon asiantuntijuutta, mutta nyt tuntuu, että vuosi vuodelta ymmärrämme paremmin, miten paljon osaamista meiltä löytyy näissä asioissa jo omasta takaa.

Myös seminaariin osallistuneet vieraat ovat olleet vaikuttuneita etenkin uusista fyysisistä tiloista.

– Rantakylän normaalikoulu herätti paljon ihastusta, mutta kyllä kampus kokonaisuudessaan muutenkin on tehnyt vaikutuksen. Tänään itse asiassa vieraita huvitti se, että meiltä löytyi yksi ihan perinteinenkin luentosali, kertoo Tikkanen nauraen.

Oppimisympäristöseminaarin tämänvuotinen teema oli Pedagoginen moninaisuus digitalisoituvassa oppimisympäristössä. Seminaarin key note -puhujina olivat professori Jo Tondeur Vrijen yliopistosta Brysselistä sekä yliopistonlehtori Pekka Koskinen Jyväskylän yliopistosta. Tondeurin aiheena oli ”Blended learning”, joka yhdistää erilaisia sekä monimuotoisia opetustapoja. Koskinen puolestaan kertoi kokemuksiaan Primetime Learningista, jossa korostetaan kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia pienryhmien kanssa teknologian apua unohtamatta.

Vuoden opetusteko palkinnon saajat:

Kirsti Laitinen, yliopistonlehtori, Itä- Suomen yliopisto, farmasian laitos

Miia Tiihonen, yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos

Tiina Tuononen, kliininen opettaja, Itä-Suomen yliopisto, hammaslääketieteen yksikkö

Terhi Saaranen, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos

Eija Piippo-Savolainen, kliininen opettaja, Itä-Suomen yliopisto, lääketieteen laitos

Kaarina Mönkkönen, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalityö

Taru Kekoni, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalityö

Marja Silén-Lipponen, yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu

Kirsimarja Metsävainio, kouluttajalääkäri, Kuopion yliopistollinen sairaala, kliinisen koulutuksen keskus
 

Vuoden opetusteko -palkinto pyrkii edistämään yhteistyötä ja verkostoitumista opetuksen kehittämisessä. Se voidaan myöntää vuosittain yhdelle työryhmälle, tiimille, yksikölle, laitokselle, oppiaineelle, verkostolle tai vastaavalle. Vuoden opetusteko -palkinnon myöntökriteereissä korostuvat muun muassa uusien oppimisratkaisujen ja ajanmukaisten oppimisympäristöjen ja opetusmenetelmien edistäminen sekä tulevaisuuden työelämän tarpeisiin vastaaminen.

Kuvassa vuoden opetustekopalkinnon saajat 2019.
Vuoden opetusteko -palkinnon kävivät noutamassa Kirsti Laitinen (vas.), Kaarina Mönkkönen, Tiina Tuononen ja Terhi Saaranen.