Kasvatustieteen professori Sari Havu-Nuutinen on valittu Fulbright Suomi -säätiön hallitukseen. Säätiön tehtävänä on tukea suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymistä ja suomalais-amerikkalaista koulutus- ja tutkimusyhteistyötä.
Hallitus ohjaa säätiön toimintaa ja tuo siihen laaja-alaista asiantuntemusta eri aloilta. Hallituksen jäsenet osallistuvat säätiön strategiseen ohjaukseen ja tukevat sen tehtävää tiedon, osaamisen ja ammatillisen yhteistyön vaihdon edistämisessä Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Fulbright Suomi -säätiön hallituksen jäsenet nimittää opetus- ja kulttuuriministeriö, ja hallituskausi kestää neljä vuotta.
Vuosia kestävää yhteistyötä
Sari Havu-Nuutinen haluaa hallitustyössä osaltaan vahvistaa ja kehittää opetusalan vaihtoa ja tukea väitöskirjatekijöiden vaihto-ohjelmia, joissa myös kasvatustieteet näkyvät. Säätiön tukemat opettajien vaihto-ohjelmat ovat Havu-Nuutiselle tuttuja, joten niistä saatu vankka kokemus on hyvä pohja hallitustyöskentelyyn.
Havu-Nuutiselle myönnettiin Fulbright Senior Research Grant vuosille 2014–2015, ja hän on toiminut myös mentorina vaihto-ohjelman kautta saapuneille yhdysvaltalaisille vieraille useita kertoja. Lisäksi hän on emännöinyt Joensuuhun suuntautuvia Fulbright-vierailuita.
Vaikka Havu-Nuutisen omasta Fulbright-jaksosta on aikaa jo useampi vuosi, kantaa vaihtovuonna aloitettu yhteistyö yhdysvaltalaisten kollegoiden kanssa yhä hedelmää. Yhteistyön tuloksena on syntymässä muun muassa pian kirja.
– Hallitustyöskentelyltä taas odotan, että pääsen tutustumaan säätiön toimintaan laajemmin ja samalla voin syventää Itä-Suomen yliopiston ja Fulbrightin välistä yhteistyötä entisestään.