Hammaslääketieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Tutkimuksen aiheena oli huonon suun terveyden yhteys heikentyneen kognition ja dementian riskiin. Muistisairaudet ovat kasvava kansanterveysongelma ja sairastuneiden määrän ennakoidaan ylittävän 130 miljoonaa vuoteen 2050 mennessä. Moniin riskitekijöistä voidaan vaikuttaa ja on arvioitu, että 45 prosenttia dementiatapauksista olisi siten ehkäistävissä. Suun terveyteen liittyvistä riskitekijöistä on kuitenkin vielä niukasti tutkimustietoa.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Kyseessä oli ensimmäinen tutkimushanke, jossa tutkittiin suun terveyden ja kognition yhteyttä suomalaisilla aikuisilla. Hankkeessa tutkittiin erilaisia suun terveyden osa-alueita, kuten hampaiden menetys, purentaparien määrä ja sijainti sekä kiinnityskudosten kunto, suhteessa 11 vuoden kognition heikkenemiseen ja 15 vuoden dementiariskiin ei-dementoituneilla henkilöillä, jotka osallistuivat Terveys 2000- ja Terveys 2011-tutkimuksiin.
Hampaiden menetys kokonaan tai osittain erityisesti takahampaissa, taka-alueen purentaparien menetys, pureskeluvaikeudet, syventyneet ientaskut ja ienverenvuoto muodostivat kognition heikkenemisen riskin 11 vuoden seurannassa. Vaikka 15 vuoden seurannan aikana kiinnityskudosten kunnolla ei ollut yhteyttä dementian syntyyn, niin hampaiden menetys kokonaan tai osittain erityisesti takahampaissa ja erityisesti taka-alueen purentaparien menetys lisäsivät merkittävästi dementian riskiä. Purentaparien menetyksen yhteys oli riippumaton hammasproteeseista ja käänteisestä kausaalisuudesta, annos-vasteinen ja johdonmukaisempi dementiaan kuin kognitiiviseen heikkenemiseen.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Tuulokset korostavat suun terveyden tärkeyttä terveen kognition ylläpitämiseksi. Lisää tutkimusta tarvitaan taustalla vaikuttavista mekanismeista ja hammashoidon mahdollisesta roolista dementian ehkäisyhankkeissa.
Omien hampaiden säilyttäminen ja okklusaalisen tuen ja vakauden ylläpitäminen ovat tärkeitä dementian ehkäisyn kannalta. Hampaiden menetyksen tärkein syy iäkkäillä on kiinnityskudosten huono kunto, joten tähän tulisi kiinnittää huomiota. Huono suun terveys voi vaikuttaa dementiariskiin myös heikentämällä esimerkiksi ravitsemustilaa ja diabeteksen hoitotasapainoa. Hammaslääkärit ovatkin tärkeässä asemassa, jossa on mahdollisuus vaikuttaa myös muistisairauksien ennaltaehkäisyyn.
Mitkä olivat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Väitöstutkimuksessa tehtiin systemaattinen katsaus ja meta-analyysi aihepiiriä koskevista pitkittäistutkimuksista. Lisäksi hanke käsitti kolme alkuperäistä julkaisua Terveys 2000- ja Terveys 2011-tutkimusaineistoista.
Master of Public Health Sam Asherin väitöskirja Periodontal health, tooth loss, and risk for cognitive decline and dementia (Kiinnityskudosten kunto, hampaiden menetys ja kognition heikkeneminen ja dementia) tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Björn Klinge Karoliinisesta instituutista ja kustoksena professori Liisa Suominen Itä-Suomen yliopistosta. Tilaisuus on englanninkielinen.
Lisätietoja:
Sam Asher, MPH, samash@uef.fi, 0442489821