Sakbe – Elokuva syrjäseudusta megahankkeiden risteyskohdassa

Kesällä 2025 dokumentaristi Kerttu Matinpuro matkusti yliopistotutkija Hanna Laakon kanssa Meksikoon Mayojen metsän alueelle tekemään elokuvaa, joka ponnisti sisältönsä akateemisesta tutkimuksesta. Matinpurolle tutkimusta ja dokumentin visuaalisuutta yhdistävä elokuva oli uudenlainen projekti.

– Keskustelimme Hannan kanssa paljon siitä, mitä on tiedeviestinnällinen elokuva. Siihen haluttiin mukaan isoja akateemisia teemoja, mikä on visuaalisuuden näkökulmasta iso haaste. 

Elokuvan teemat kiinnostivat Matinpuroa henkilökohtaisesti, sillä hän on tehnyt töitä muun muassa ympäristöaiheiden ja kansalaisjärjestöjen parissa. Laakolle puolestaan oli tärkeää, ettei elokuvan keskeisiä teemoja käsiteltäisi kontekstistaan irrallisina.

– Pyrimme dokumentissa avaamaan, mitä biokulttuurisuus Mayojen metsän tapauksessa on ja mitä ihmiset siitä ajattelevat.

Megahankkeet haastavat biokulttuurisen moninaisuuden

Laakon ja Matinpuron ohjauksena syntyi elokuva Sakbe Elämänpolkuja Mayojen metsässä. Se on tiedeviestinnällinen dokumentti ihmisistä, luonnonsuojelusta ja ristiriidoista Mayojen metsässä Jukatanin niemimaalla. Se haastaa pohtimaan laajemminkin, millaiset ovat maailman syrjäseutujen tulevaisuudennäkymät. 

– Erilaiset megahankkeet vaikuttavat paljon paikallisten ihmisten elämään, toimeentuloon ja elämisen tapaan. Syrjäseuduilla on paljon luonnonsuojelualueita, mutta megahankkeiden yhteydessä niiden asema tuleekin kyseenalaiseksi, Laako painottaa.

Elokuvassa nousee esiin hiljattain avattu, 1 554 kilometriä pitkä Maya-juna, joka halkoo Jukatanin niemimaata ja Mayojen metsää. Se on tarkoitus palvella alueelle vuosittain saapuvia miljoonia turisteja sekä tarjota uusia toimeentulon mahdollisuuksia, mutta Laakon mukaan sillä on myös geopoliittisia ulottuvuuksia. 

– Esimerkiksi luontokato on noussut ilmastonmuutoksen rinnalla ihmiskunnan merkittäväksi haasteeksi, ja erityisesti syrjäseuduilla erilaiset megahankkeet liittyvät kasvavassa määrin myös luonnonsuojelun teemoihin globaalisti.

Luontokadon haasteet avautuvat elokuvan päähenkilöiden kautta

Elokuva on tehty osana Koneen säätiön rahoittamaa ja tänä vuonna päättyvää tutkimushanketta Poliittiset metsät – Mesoamerikan trooppisten sademetsien suojelu, jota Laako johtaa. Hankkeessa on tutkittu, miten luonnonsuojelu muokkaa kansainvälisiä suhteita ja poliittista maantiedettä Mesoamerikan rajamailla. Elokuvan keskiöön on nostettu etenkin biokulttuurinen moninaisuus ja biokulttuurinen suojelu.

Laakon ja Matinpuron elokuva käsittelee dokumentaarisin keinoin Mayojen metsässä toteutetun tutkimushankkeen teemoja kertoen päähenkilöidensä kautta risteyskohdasta, jossa erilaiset megahankkeet kohtaavat luontokadon haasteet ja pyrkimykset biokulttuuriseen suojeluun. Dokumentti liikkuu päähenkilöidensä matkassa Mayojen metsän suojelualueilla käsitellen ristiriitoja heidän elämänpolkujensa kautta.

Dokumentissa on haastateltu useita paikallisia asukkaita. Keskeisiksi henkilöiksi nousevat Calakmulin biosfäärialueen liepeiltä kotoisin oleva Landy Rafael ja Puucin biokulttuurisella suojelualueella asuva Armín Uc.

– Halusimme nostaa muutamia paikallisia asukkaita esiin enemmän ja seurasimme dokumentissa myös heidän perheitään. Esimerkiksi Armín Uc on yhteisössään aktiivinen toimija ja vierailimme hänen kotonaan ja pelloillaan sekä Puucin suojelualueella yhdessä hänen kanssaan, Laako kertoo.

Dokumenttia tehtiin tiiviissä yhteistyössä päähenkilöiden kanssa ja välillä roolitkin vaihtuivat.

– Kun vierailimme Landy Rafaelin luona, hän haastatteli isäänsä kylän historiasta.

Landy Rafael tekee tällä hetkellä väitöskirjaa, jota Laako ohjaa.

Tasapainon hakua akateemisuuden ja visuaalisuuden välille

Dokumentin tekovaiheessa tutkija ja dokumentaristi hakivat usein tasapainoa sille, ettei lopputulos koostu asiantuntijoiden puhuvista päistä.

– Usein kävi niin, että haastattelun tekemisen jälkeen minun oli muistutettava, että pitää saada vielä visuaalista aineistoa. Kuvausreissun aikana ja erityisesti editointivaiheessa olemme käyneet materiaalia läpi minuutti minuutilta ja perustelleet tehtyjä ratkaisuja toisillemme. Lopputulokseen olemme molemmat tyytyväisiä, Matinpuro kertoo.

Työtapa muotoutui Laakon ja Matinpuron mukaan lennossa paikan päällä, vaikka kenttäkuvausten ohjelma oli tehty ja tapaamiset sovittu etukäteen Suomessa.

– Oma tapani lähestyä ihmisiä on aika lailla tutkimuksellinen. Jouduin paljon miettimään sitä, missä kohtaa ja miten kuvauksellinen ja visuaalinen puoli tulevat mukaan ja miten ne pitää ottaa huomioon esimerkiksi haastattelutilanteissa, Laako pohtii.

Kahden viikon kuvaukset Meksikossa

Elokuva on kuvattu reilussa kahdessa viikossa ja siinä on mukana paljon haastateltavia. Koska välimatkat olivat pitkiä ja vaikeakulkuisia, aikaa liikkumiseen meni paljon. Logistisesti kuvausjärjestelyt tuottivatkin ajoittain päänvaivaa. Kun Matinpuro esimerkiksi kuvasi haastateltavaa Maya-junassa, Laako siirsi junamatkan aikana dokumentaristikaksikon auton lähtöasemalta pääteasemalle. Sieltä matka jatkui jo seuraavaan kuvauskohteeseen.

– Olen todella tyytyväinen siihen, miten dokumentti onnistui ja miten elokuvassa mukana olevat ihmiset heittäytyivät mukaan puhuen elämäntarinoistaan ja itseään askarruttavista asioista, Laako iloitsee.

Dokumentaristin näkökulmasta rikkain aineisto kertyy usein silloin, kun ihmiset vapautuvat kameran edessä ja poseeraus päättyy.

– Dokumentaristi tarvitsee aikaa havainnoimiseen ja siihen, että on tilanteissa mukana kameran kanssa. Omissa dokumenteissani en välttämättä tee haastatteluja ja nyt jouduin miettimään, miten saan tiiviissä aikataulussa kuvamateriaalia myös haastateltujen ihmisten elämästä, Matinpuro sanoo.

Elokuvassa mukana olleille ihmisille dokumentissa käsiteltävät asiat ovat tärkeitä. Laako kertoo haastateltavien olevan ylpeitä siitä, että he pystyvät dokumentin kautta tuomaan niitä käsiteltäviksi laajemmalle yleisölle. Osa dokumenttiin osallistuneista henkilöistä onkin järjestämässä elokuvakierrosta yhteisöissään. Meksikon El Colegio de la Frontera Sur-tutkimusinstituutissa järjestetään myös oma ensinäytös elokuvassa esiintyvien tutkijoiden toimesta.

Elokuvan teemat koskettavat myös Suomen syrjäseutuja 

Vaikka dokumentti on kuvattu Meksikossa ja kertoo Mayojen metsän luonnonsuojelusta ja sen haasteista, sillä on paljon annettavaa myös suomalaiseen keskusteluun. Kysymys syrjäseuduista ja niiden tulevaisuudesta yhdistää maailman kaikkia reuna-alueita.

– Kansainvälisesti syrjäisyydestä ja syrjäseuduista keskustellaan paljon. Syrjäisyys on rakennettua ja riippuu myös ajankohdasta. On myös tilanteita, joissa syrjäisyydestä tulee yhteiskuntapolitiikan väline, Laako muistuttaa.

Vaikka elokuvassa käsitelty biokulttuurisen suojelun käsite on lähtöisin Mesoamerikasta, se koskettaa myös Suomea.

– Elokuva on tehty suomalaista, kansainvälistä ja meksikolaista yleisöä ajatellen niin, että siinä olisi jotain uutta ja kiinnostavaa kaikille, Matinpuro kiteyttää.

– Olemme käyneet paljon keskustelua siitä, että dokumentti olisi riittävän selittävä Suomen kontekstissa ja riittävän syvällinen, jotta se toimisi Mesoamerikassa, Laako jatkaa.

Sakbe Elämänpolkuja Mayojen metsässä -elokuvan ensiesitys järjestetään Joensuussa 20.11. 2025 Joensuun näyttämöllä. Elokuvan jälkeen järjestettävässä keskustelutilaisuudessa Itä-Suomen yliopiston tutkijat Simo Häyrynen, Anna Mustonen ja Niko Nesterinen sekä Kohtuus Vaarassa-liikkeen Pauliina Kainulainen puhuvat elokuvan teemoista Pohjois-Karjalan näkökulmasta.

Jutun pääkuvassa ovat Kerttu Matinpuro ja Hanna Laako Joensuun syksyisissä maisemissa haapapuun äärellä. Haapaa on suomalaisessa perinteessä pidetty erityisenä ja pyhänäkin puuna.