Juuri julkaistu tutkimus paljastaa, että saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty. Julkaisussa ehdotetaankin, että alalajin sijasta saimaannorppa tulisi olla oma itsenäinen lajinsa.
Norpat ovat laajimmalle levinneitä arktisia hylkeitä, ja niitä esiintyy Jäämeren lisäksi Ohotanmerellä Japanin pohjoispuolella, Itämerellä, sekä Saimaan ja Laatokan järvissä. Järvinorppien on perinteisesti ajateltu olevan lähisukulaisia ja kehittyneen sisävesistöihin loukkuun jääneistä norpista maan kohotessa jääkauden jälkeen.
Saimaannorpan historiaa ja erilaisuutta suhteessa muihin norppiin selvitettiin kansainvälisenä yhteistyönä Helsingin, Itä-Suomen, Kööpenhaminan yliopistojen sekä Tokion luonnonhistoriallisen museon ja Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden kesken. Tutkimuksessa kartoitettiin ensimmäistä kertaa lähes kaikkien maailman norppapopulaatioiden perimiä sekä morfologisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, että saimaannorppa on eriytynyt muista norpista jo yli 60 000 vuotta sitten – siis paljon ennen 10 000 vuotta tapahtunutta Saimaan syntyä.
– Geneettiset analyysit ovat jo pitkään viitanneet siihen, että saimaannorppa on erilaisempi kuin Saimaan syntyhistoriasta voisi olettaa. Mutta vasta kaikkien arktisten norppien analyysin myötä pystyimme ajoittamaan saimaannorppien kehityslinjan eriytymisen muista, kertoo Ari Löytynoja Helsingin yliopistosta.
Siinä missä Itämeren ja Laatokan norppien alkuperä on Atlantilla, saimaannorpat ovat todennäköisesti levittäytyneet Suomen alueelle idästä – alueelta, jossa jääkauden aikana esiintyi laajoja jääjärviä. Matkalla Saimaaseen ne ovat risteytyneet läntisten norppien kanssa.
– Kattavien genomianalyysien myötä lajien sekoittuminen alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus eliökunnan historiassa. Myös ihmisen oma evoluutio on kehityshaarojen toisiinsa kietoutumista, kertoo Petri Auvinen Helsingin yliopistosta.
Saimaannorpan pitkä evoluutiohistoria sai tutkijat tarkastelemaan saimaannorpan ekologista eriytymistä. Merinorppien hampaisto on sopeutunut sekä kalojen että äyriäisten, kuten katkojen syömiseen. Hetulavalaiden tapaan ne imaisevat saaliin suuhunsa ja siivilöivät veden pois hampaillaan ja kielellään. Uuden tutkimuksen mukaan saimaannorpan hampaiston on kaikista norpista eniten kalaravintoon erikoistunut.
– Mittaustulokset sadoista yksilöistä osoittivat, kuinka poikkeava saimaannorppa on hampaistoltaan. Nämä erot tukevat genomianalyysien tuloksia pitkästä itsenäisestä kehityshistoriasta, kertoo Jukka Jernvall Helsingin yliopistosta.
Sopeutumia erilaiseen ruokavalioon löytyi myös saimaannorpan kielestä ja ruuansulatuskanavasta. Yhdessä geneettiset ja morfologiset eroavuudet tukevat lajistatusta.
– Saimaannorppa tunnistettiin jo 1800-luvulla selvästi muista norpista poikkeavaksi. Sittemmin ymmärryksemme lajien evoluutiosta on kasvanut ja saimaannorpan nostaminen omaksi lajikseen, Pusa saimensis, kuvaa sen itsenäistä kehityspolkua suhteessa muihin norppien alalajeihin, kertoo Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopistosta.
Vaikka saimaannorppakanta on aktiivisten suojelutoimien ansiosta kasvanut hiljalleen noin 500 yksilöön, lajiin kohdistuu edelleen useita uhkia. Sen aseman Suomen ainoana kotoperäisenä lajina toivotaan lisäävän entisestään kiinnostusta suojelutyötä kohtaan.
– Meillä Suomessa elää todella ainutlaatuinen reliikki, muinaisten jääjärvien norppien viimeinen edustaja maailmassa. On pysäyttävää ajatella, kuinka lähellä sen lopullinen menettäminen on ollut, toteaa Mervi Kunnasranta Itä-Suomen yliopistosta.
Tutkijat painottavat saimaannorpan lajikuvauksen olleen mahdollista vain eri alojen tutkijoiden pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Yksistään Helsingin yliopistosta työhön osallistui tutkijoita kolmesta eri tiedekunnasta sekä kahdesta erillislaitoksesta.
Tutkimusta on rahoittanut Jane ja Aatos Erkon säätiö, Suomen Akatemia ja LIFE Programme of the European Commission (LIFE19NAT/FI/000832).
Lisätietoja:
Professori, molekyylibiologia ja genetiikka, Jaakko Pohjoismäki, Itä-Suomen yliopisto, ympäristö- ja biotieteiden laitos, jaakko.pohjoismaki@uef.fi, p. 029 445 3052
Yliopistotutkija Mervi Kunnasranta, Itä-Suomen yliopisto, ympäristö- ja biotieteiden laitos, mervi.kunnasranta@uef.fi, p. 050 371 3408
Yliopistonlehtori Ari Löytynoja, Organismi- ja evoluutiobiologian tutkimusohjelma, ari.loytynoja@helsinki.fi
Tutkimusjohtaja Petri Auvinen, Biotekniikan instituutti, petri.auvinen@helsinki.fi, p. 029 415 8902
Akatemiaprofessori Jukka Jernvall, Geotieteiden ja maantieteen osasto, jukka.jernvall@helsinki.fi, p. 040 740 3478
Artikkelin tiedot:
Löytynoja, A., Pohjoismäki, J., Valtonen, M., Laakkonen, J, Morita, W., Kunnasranta, M. Väinölä, R., Olsen, M. T., Auvinen, P. & Jernvall, J. Deep origins, distinct adaptations and species level status indicated for a glacial relict seal. Proceedings of the National Academy of Sciences, USA 122: in press (2025). https://www.pnas.org/doi/10.1073/pnas.2503368122
