Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Porkkanoiden kuorintaa

Ruoka voi suojata ympäristön haitoilta

Ravitsemuksen avulla voi vähentää ilmansaasteiden aiheuttamaa syöpäriskiä. – Haitallisia päästöjä ja altistumista on tietenkin vähennettävä, mutta terveellisen ruokavalion suojaava vaikutus kannattaa silti tiedostaa, toteaa professori Roger Coulombe.

Runsaasti kasviksia sisältävän ruokavalion tiedetään suojaavan joiltakin syöviltä. Coulomben tutkimusryhmä on osoittanut, että esimerkiksi parsakaalin käyttö vähentää ilmansaasteille altistuneilla syöpäriskiin viittaavien merkkiaineiden pitoisuuksia. – Kaalien sisältämistä aineista elimistö pystyy tuottamaan muun hyvän lisäksi glutationitransferaasia, joka poistaa soluista haitallisia aineita.

Utahin osavaltionyliopistossa toksikologian professorina toimiva Coulombe vierailee Itä-Suomen yliopistossa Fulbright Saastamoinen Distinguished Chair -apurahalla, joka on tarkoitettu amerikkalaisille huippututkijoille erityisesti terveystieteiden tutkimusyhteistyön edistämiseksi. Hän vietti Kuopion kampuksella kuukauden viime syksynä ja seuraava vierailujakso on suunnitteilla kuluvalle vuodelle.

Uusi opintomoduuli suolistoterveydestä ja ruokaturvallisuudesta

Coulomben isäntiin Kuopiossa kuuluu suolistoterveyden ja ruokaturvallisuuden professori Hani El-Nezami kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksiköstä. Tutkimus- ja opetusyhteistyö juontaa jo vuosien taakse. Uusi avaus on syksyllä käynnistynyt Gut health and food safety -opintomoduuli, jossa Coulombe luennoi.

Kokonaan englanniksi ja paljolti vierailuluentoina toteutettava moduuli on Coulomben mukaan varsin ajankohtainen. – Se heijastaa hyvin Itä-Suomen yliopiston vahvaa osaamista ja kasvavaa tutkimusnäyttöä suolistomikrobiston tärkeydestä terveydelle.

– Vielä 20 vuotta sitten suolistomikrobien merkitys tunnettiin huonosti, mutta nyt niillä tiedetään olevan rooli monissa sairauksissa diabeteksesta syöpään ja jopa masennukseen.

Ruokavalio puolestaan vaikuttaa paljon siihen, millainen mikrobikanta suolistossa vallitsee. El-Nezamin ja Coulomben yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin kuuluu, miten ruokavaliomuutoksilla voisi vaikuttaa suolistomikrobeihin ja sitä kautta syövän ja muiden sairauksien riskiin. Hiljattain siipikarjalla toteutettu tutkimus osoitti, että esimerkiksi juustosta ja jogurtista saatavat maitohappobakteerit vahvistavat elimistön puolustuskykyä haitallisia altisteita vastaan.

Ihmisten altistumiseen liittyvää tietoa saadaan käynnissä olevasta Kuopion syntymäkohorttitutkimuksesta, KuBiCosta, jossa yhteistyökumppanina on Itä-Suomen yliopiston toksikologian professori Markku Pasanen. Tutkimuksessa seurataan noin 5000 äiti-lapsiparin terveyttä monin tavoin raskausajasta alkaen. – Tutkimme, miten esimerkiksi ilmansaasteille altistuminen näkyy erilaisten myöhempää terveyttä ennustavien merkkiaineiden ilmentymisessä. Vastaavaa tietoa kerätään Utahissa Cache Valleyn laaksoalueelta. Se on idyllistä seutua, jossa ilma on kuitenkin talvikuukausina ajoittain hyvin saastunutta, Coulombe kertoo.

El-Nezami lisää, että tämäkin tieto halutaan linkittää suolistomikrobeihin. – Kiinnostavaa on, vaikuttaako saasteille altistuminen suoliston mikrobikoostumukseen – ja voisiko mikrobistoa kohdennetusti muokkaamalla vielä joskus vähentää altistumisen haittoja.

Tulevassa tutkimuksessa voi El-Nezamin mukaan painottua eksposomi eli kaikkien ympäristön altisteiden vaikutus kehoon kokonaisuutena. – Siitä on nyt raapaistu vasta pintaa.

Roger Coulombe, Hani El-Nezami
Roger Coulombe (vas.) ja Hani El-Nezami.