Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kuvituskuva revontulimatkailu

Revontulimatkailu ja Helsinki vetävät kiinalaisia matkailijoita

Kiinalaisten matkailu Suomeen voi jopa kolminkertaistua nykyisestä vuoteen 2030 mennessä.

Idyllisen kaunis satumaa ovat sanoja, joilla kiinalaiset matkailijat usein kuvaavat Suomea kiinalaisilla matkailusivustoilla. Eksoottinen Pohjoismaa kiinnostaa Kiinassa, sillä kiinalaisessa hakukoneessa Baidussa Suomi nousee kaikista Pohjoismaista toiseksi heti Islannin jälkeen.

– Verkon keskustelupalstoilla nousevat esiin muun muassa Joulupukin kylä ja matkakustannukset. Paljon kysytään myöskin sitä, mihin maahan Suomi kuuluu, nuorempi tutkija XinXin Guo kertoo.

Hän tutkii parhaillaan, millainen kuva Suomella on matkailukohteena kiinalaisilla matkailusivustoilla.

– Suurin osa kiinalaisista matkailijoista vierailee tällä hetkellä Helsingissä ja Rovaniemellä, ja vain harvat tuntevat esimerkiksi Järvi-Suomen tarjoamia mahdollisuuksia.

Järvi-Suomella on Guon mielestä kuitenkin runsaasti potentiaalia kehittyä vetovoimaiseksi matkailukohteiksi Lapin ja Helsingin rinnalle.

– VisitFinland on tehnyt hyvää työtä Suomen matkailullisen imagon kehittämisessä maailmalla. Seuraavaksi se voisi panostaa lisää myös Järvi-Suomen matkailun edistämiseen sekä kesä- ja syysmatkailuun.

Syysmatkailukauteen osuu lokakuun alussa vietettävä Kiinan itsenäisyyspäivä, jolloin on viikon mittainen kansallinen loma-aika. Silloin monet kiinalaiset matkustavat lomalle.

 

Kiinalaisten Pohjoismaihin suuntautuva matkailu on viime vuosina muuttanut muotoaan. Ryhmämatkailijoiden rinnalle ovat tulleet milleniaalit – vuosina 1981–1996 syntyneet kokeilunhaluiset maailmankansalaiset – jotka hakevat yksilöllisiä kokemuksia. He ovat kiinnostuneet kokemaan Suomea laajemminkin.

– Kiinalaiset matkailijat eivät tällä hetkellä tunne Suomea kovinkaan hyvin. Tulevaisuudessa on odotettavissa, että kiinalaisten matkailijoiden määrä Suomessa kasvaa kolminkertaiseksi. Tällä hetkellä 8,7 prosentilla kiinalaisista on passi. Vuonna 2030 heidän määränsä kasvaa 25 prosenttiin.

Matkailunedistämiseksi Suomessa tarvittaisiin jatkossa syvempää ymmärrystä siitä, millaisia käsityksiä kiinalaisilla on Suomesta. Kiinalaiset kaipaavat Guon mukaan esimerkiksi pidempiä kauppojen ja erilaisten nähtävyyksien aukioloaikoja. Myös suomalainen ruoka koetaan usein mauttomaksi ja kalliiksi.

– Grillattu lohi on kiinalaisten suosikki. He suosittelevat muille kiinalaisille matkailijoille myös Helsingin vanhaa kauppahallia.

Julkaistu Saima-lehdessä 2/2019