MultiLogos-hanke on mahdollistanut logopedialle harjoittelu- ja yhteistyöverkoston kasvattamisen ja vakiinnuttamisen. Samalla on luotu valtakunnallisestikin kiinnostavia täydennyskoulutuksia ja innovaatioita.
Itä-Suomen yliopisto aloitti puheterapeuttien koulutuksen syksyllä 2021. Koulutuksen tavoitteena oli tuolloin helpottaa puheterapeuttipulaa erityisesti Itä-Suomen alueella ja vahvistaa yliopiston alueellista vaikuttavuutta ja yhteistyötä logopedian alalla.
Ensimmäiset puheterapeutit ovat jo valmistuneet ja työllistyneet Pohjois-Karjalan alueelle.
Koulutuksen ensimmäisten vuosien aikana toteutettiin LogoTyö-hanke, jonka tuloksena luotiin Itä-Suomen yliopiston ja alan työelämätoimijoiden yhteistyö- ja harjoitteluverkosto ja sen hyville käytännöille perustuva toimintamalli. Lisäksi hankkeessa rakennettiin kasvualustaa Itä-Suomen alueen kattaville puheterapiapalveluille sekä alustava suunnitelma työelämässä toimivien puheterapeuttien ammattitaidon päivittämiseksi.
Jotta saavutetut toiminnot vahvistuisivat ja kehittyisivät edelleen, käynnistettiin vuonna 2023 logopedian koulutusalaa sekä puheterapian julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden yhteistoimintaa tukeva MultiLogos-hanke, jonka juuri pidetyssä päätösseminaarissa käytiin läpi hankkeen tuloksia ja peilattiin tulevaa.
– MultiLogos on ollut mahdollistamishanke, summaa suunnittelujohtaja Sirkku Ikonen-Hwang.
– Olemme mahdollistaneet hankkeessa useita asioita opiskelijoiden harjoitteluihin sekä hyvinvointialueyhteistyöhön liittyen. Lisäksi olemme lisänneet kentän ammatillista osaamista.
Täydennyskoulutukset vahvistavat harjoitteluverkostoa
MultiLogos-hanke on neljäs hanke, joka logopedialla on vajaan viisivuotisen olemassaoloaikansa aikana ollut. Kaikkien hankkeiden tavoitteena on ollut tukea uuden oppiaineen ja koulutuksen perustamista Itä-Suomeen. MultiLogoksessa on korostunut eniten työelämäyhteistyö, sen vahvistaminen sekä pitkäjänteisemmän elinkaaren luominen koulutuksen ja työelämän välille.
Yksi keskeinen tavoite on ollut harjoitteluverkoston vahvistaminen.
– Se on meille elintärkeä asia, sillä yksikään opiskelija ei valmistu ilman käytännön työharjoittelua, Ikonen-Hwang muistuttaa.
Harjoitteluverkoston rakentamisessa avainasemassa on ollut täydennyskoulutus.
– Valitettavasti joskus käy niin, että ohjaajat joutuvat ottamaan ohjausvastuun itselleen ilman sen suurempaa perehdytystä. Hankkeen turvin olemme tavoittaneet alueen puheterapeutteja ohjauskoulutukseen, jolloin he ovat saaneet samalla paljon eväitä arkityöhönkin.
Hankkeessa toteutettu ohjaajakoulutus toimiikin nyt pohjana ensi syksynä käynnistyvälle, koko Suomen kattavalle puheterapeuttien ohjaajakoulutukselle. Se toteutetaan yhteistyössä LogoNet-verkoston eli logopedian koulutusta tarjoavien yliopistojen opetus- ja tutkimusyhteistyöverkoston kanssa.
Tuttuus helpottaa kanssakäymistä
Puheterapeuteille on voitu hankkeessa tarjota kuusi maksutonta täydennyskoulutuskokonaisuutta, mikä on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa hyvin merkittävä asia.
– Samalla olemme tulleet tutuiksi alueen ammattilaisten kanssa, emmekä ole jääneet tänne yliopistolle erilliseksi saarekkeeksi, iloitsee logopedian oppiaineen vastuuhenkilö, yliopistonlehtori Anna-Leena Martikainen.
Nyt lähialueen puheterapeutit tuntevat koulutuksen sekä sen henkilöstön.
– Näin myös yhteydenottokynnys on puolin ja toisin madaltunut. Tuttuus helpottaa lähestymistä ja lisää toivottavasti vuoropuhelua kentän ja yliopiston välillä.
Täydennyskoulutusten myötä olemme tulleet tutuiksi alueen ammattilaisten kanssa, emmekä ole jääneet tänne yliopistolle erilliseksi saarekkeeksi.
Anna-Leena Martikainen
Yliopistonlehtori
Koulutukset parantavat ammatillista identiteettiä
Ohjauskoulutuksen lisäksi muut täydennyskoulutuskokonaisuudet on rakennettu kentältä saatujen toiveiden pohjalta. Tarvekartoituksen myötä on voitu huomioida erityisesti alueellisia koulutustarpeita sekä esimerkiksi digitalisaation ja etäkuntoutuksen aiheuttamia työnkuvan muutoksia.
– Koulutusten suuret osanottajamäärät kertovat, että teemat ovat osuneet kohdilleen ja olleet puhuttelevia ja tarpeellisia, Ikonen-Hwang kertoo.
Esimerkkinä hän nostaa esiin teeman lasten syömisvaikeuksista. Aiemmin monet puheterapeutit kokivat osaamisensa aihepiiristä puutteelliseksi, mutta koulutuksen jälkeen rohkeus kehittää tämän asiakasryhmän palveluja on lisääntynyt merkittävästi.
– Koulutusten myötä myös puheterapeuttien ammatillinen identiteetti on parantunut. Se taas heijastuu suoraan asiakkaille parempana palveluna.
Yksi valtakunnallistakin kiinnostusta herättänyt koulutus koski muistisairaita puheterapiassa.
– Se koulutus oli ensimmäinen laatuaan, ja kiinnostuksen taso kertoi, että tarve sille oli valtava. Muistisairaat ovat jatkuvasti kasvava asiakasryhmä, ja moni puheterapeutti tekee heidän kanssaan töitä jo nyt.
Hankkeen yksi tavoite onkin ollut profiloida Itä-Suomen yliopistoa valtakunnallisesti merkittävänä puheterapian täydennyskoulutusohjelman tarjoajana.
Hankkeessa on myös tuettu tutkimustiedon jalostamista erilaisiksi sovelluksiksi, joista yksi on pilottivaiheessa oleva Aikuisten huuliolukutesti.
Sirkku Ikonen-Hwang
Suunnittelujohtaja
Lisää hyviä uutisia tulossa
Vaikka MultiLogos-hanke onkin päättymässä, hyvin liikkeelle lähtenyt toiminta jatkuu. Pysyviä toimintamalleja on saatu aikaan, ja verkostot elävät jo omaa elämäänsä. Hankkeessa on myös tuettu tutkimustiedon jalostamista erilaisiksi sovelluksiksi. Tästä esimerkkinä on Aikuisten huuliolukutesti, joka on parhaillaan pilottivaiheessa.
Logopedia on kohtalaisen pieni ja tuorekin tieteenala, joten myös tutkimusta tarvitaan.
– Suomenkielisillä henkilöillä tehtävälle logopediselle tutkimukselle on suuri tarve. Mutta toki ”molempi parempi” eli kannustamme opiskelijoita eteenpäin heitä kiinnostavaan suuntaan. Iloitsemme sekä työllistymisestä kentälle että tutkimuksen jatkajista täällä yliopistossa, Martikainen kertoo.
Myös yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa jatkuu ja kehittyy Ikonen-Hwangin mukaan edelleen.
– Parhaillaan neuvottelemme Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kanssa monialaisen opetusklinikan uudesta toimintamallista yhdessä psykologian oppiaineen kanssa. Yli tiedekuntarajojen ulottuvan yhteistyön kehittäminen yliopiston sisällä puolestaan jatkuu Kasote – Monitieteisen osaamis- ja kehittämiskeskuksen puitteissa.