Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lääkedosetti.

Psyykenlääkkeiden käyttö yleistyy jo Parkinsonin taudin varhaisvaiheessa

Parkinsonin tautia sairastavista jopa joka kolmas käyttää jotain psyykenlääkettä, ilmenee Itä-Suomen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Psyykenlääkkeiden käyttö oli yleisempää kuin vertailuhenkilöillä jo ennen Parkinsonin taudin diagnoosia ja yleistyi taudin edetessä.

Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, jonka tunnusomaisia motorisia oireita ovat lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja jäykkyys. Jo ennen motoristen oireiden alkamista tautiin voi liittyä neuropsykiatrisia oireita, unihäiriöitä ja kipuja, joita usein hoidetaan psyykenlääkkeillä. Parkinsonin tautia sairastavien psyykenlääkkeiden käyttöä ei kuitenkaan ole ennen selvitetty pitkittäistutkimuksessa.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa psyykenlääkkeiden käyttöä selvitettiin kymmenen vuoden ajalta alkaen viisi vuotta ennen Parkinsonin taudin toteamista ja päättyen viisi vuotta diagnoosin jälkeen. Valtakunnallinen rekisteripohjainen tutkimusaineisto käsitti 17 370 kotona asuvaa Parkinsonin tautia sairastavaa henkilöä ja 115 386 heille kaltaistettua verrokkihenkilöä, joilla ei ollut Parkinsonin tautia.

Seurannan aikana yhden psyykenlääkkeen käyttäjien osuus kasvoi 18 prosentista 35 prosenttiin Parkinsonin tautia sairastavista sekä 14 prosentista 20 prosenttiin vertailuhenkilöistä. Samoin vähintään kahden eri psyykenlääkeryhmän lääkkeen käyttö oli Parkinsonin tautia sairastavilla yleisempää kuin verrokeilla. Parkinsonin tautia sairastavista useampaa psyykenlääkettä käytti seurannan alussa viisi prosenttia ja seurannan lopussa kymmenen prosenttia. Molemmissa ryhmissä psyykenlääkkeiden käyttö oli kaikkien yleisintä vanhimmassa ikäryhmässä, 80 vuotta täyttäneillä.

Bentsodiatsepiinit ja niiden kaltaiset lääkkeet olivat vertailuryhmässä yleisimmin käytettyjä psyykenlääkkeitä koko seurannan ajan ja Parkinsonin tautia sairastavilla aina kolmeen vuoteen asti diagnoosista, minkä jälkeen masennuslääkkeitä käytettiin näitäkin lääkkeitä yleisemmin. 

Tutkijoiden mukaan Parkinsonin tautia sairastavilla yleisempi psyykenlääkkeiden käyttö todennäköisesti heijastaa ei-motoristen oireiden ilmaantumista jo ennen diagnoosia ja pahenemista taudin edetessä. Se voi liittyä myös lisääntyneeseen terveydenhuollon palvelujen käyttöön. Aihetta huoleen antaa se, että psyykenlääkkeiden käyttö ja varsinkin päällekkäiskäyttö lisää iäkkäillä ja erityisesti Parkinsonin tautia sairastavilla kaatumisten ja niihin liittyvien murtumien vaaraa.

Tutkimusartikkeli:

Nieminen N, Tolppanen A-M, Kaasinen V, Koponen M, Hartikainen S. Psychotropic medication use among community dwellers with and without Parkinson's disease – A nationwide cohort study. Br J Clin Pharmacol. 2026;1-10. https://doi.org/10.1002/bcp.70553