Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Jalkapallo ja jalkapallokenkiä.

Pohjoismaat jalkapallomaailman omatuntona? – tutkijat pureutuvat uutuuskirjassa jalkapallokulttuurin ilmiöihin

Jalkapalloilu on maailman harrastetuin ja seuratuin urheilumuoto. Suosion kasvu, kansainvälistyminen, pelaajasiirrot sekä talouden paisuminen tekevät lajista myös kiinnostavan tutkimuskohteen. Pohjoismaita ei yleensä pidetä ”suurina” jalkapallomaina, vaikka kaikki viisi maata ovat esimerkiksi olleet mukana sekä naisten että miesten arvokisojen lopputurnauksissa. Myös menestystä on niin EM- kuin MM-tasoltakin. Vähemmän tunnettua lienee Pohjoismaiden pitkä ja merkittävä vaikuttaminen kansainvälisissä jalkapallojärjestöissä. Aivan viime vuosina Pohjoismaita on jopa tituleerattu ”jalkapallomaailman omatunnoksi”, kun ne ovat kritisoineet kansainvälisen jalkapalloliitto FIFAn toimintaa ja päätöksentekoa.

Esimerkiksi edellä mainittuja asioita tarkastellaan hiljattain ilmestyneessä yhteispohjoismaisessa artikkelikokoelmassa Football in the Nordic Countries– Practices, Equality and Influence. Kaikkiaan 31 kirjoittajaa Islannista, Suomesta, Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta analysoivat maidensa ja kansainvälisen jalkapallokulttuurin ilmiöitä. Julkaisun ensimmäisessä osassa valaistaan maittain jalkapallon pitkän linjan muutoksia. Toisessa osassa tarkastellaan syvällisemmin lajin ilmiöitä. Tarkastelussa ovat muun muassa ammattimaistuminen ja muuttuvat organisointikäytännöt, tasa-arvo ja sukupuoli sekä kannattajat, yleisöt ja kulttuurit.  

Pohjoismaat edelläkävijöitä tasa-arvossa sekä moraalisissa ja eettisissä kysymyksissä

Maakohtaisten tekstien lisäksi julkaisussa hahmotellaan Pohjoismaiden asemaa globaalissa jalkapallossa. Pohjoismailla on yhdessä toimien annettavaa kansainvälisille jalkapallokäytännöille. Muun muassa vapaaehtoistoiminta, tasa-arvon edistäminen, ympäristövastuullisuus sekä moraalin ja eettisyyden näkökulmat ovat Pohjoismaissa tärkeitä, mutta kansainvälisellä jalkapalloyhteisöllä on niissä vielä kehitettävää.

Yhteisjulkaisun kirjoittaminen on lisännyt pohjoismaisten jalkapallotutkijoiden vuorovaikutusta ja yhteistyötä.  Maailman suurimassa urheilulajissa riittääkin tutkittavaa. Pohjoismaisella näkökulmalla ja osaamisella on siinä oma paikkansa, semminkin kun jalkapallotutkimus on Pohjoismaissa lisääntynyt ja monipuolistunut nopeasti viimeisten vuosikymmenten aikana.

Ison kansainvälisen kustantaja Routledgen Critical research on football -sarjassa ilmestyneen julkaisun ovat toimittaneet Jyväskylän yliopiston jalkapallotutkimuksen työelämäprofessori Mihaly Szerovay ja liikuntasosiologian emeritusprofessori Hannu Itkonen sekä Itä-Suomen yliopiston dosentti Arto Nevala.

Lisätietoja:

Arto Nevala, Itä-Suomen yliopisto, arto.nevala(at)uef.fi, 050 309 7154

Mihaly Szerovay, Jyväskylän yliopisto, mihaly.m.szeovay(at)jyu.fi, 050 351 5445

Hannu Itkonen, Jyväskylän yliopisto, hannu.itkonen(at)jyu.fi, 040 381 6302).

Kirjan esittely kustantajan verkkosivuilla, siirry kirjan esittelyyn tästä linkistä.