Pohjois-Karjalan elinvoiman ylläpitämiseksi tarvitaan paitsi osaamisen kehittämistä myös uudenlaista yhteistyötä eri alojen välille yhteisten ratkaisujen löytämiseksi. Itä-Suomen yliopiston CUDIS-hankkeessa on kartoitettu maakunnan uusia osaamistarpeita erityisesti kansainvälistymisen ja digitaalisen teknologian osa-alueilla kahden ja puolen vuoden ajan.
Hankkeessa on luotu foorumi, ”North Karelia Future Skills Forum”, jonka syysseminaari Innovaatioyhteistyö alueellisen uusiutumiskyvyn edellytyksenä järjestetään Joensuun Tiedepuistolla 13.11.2025. Tapahtuma on samalla CUDIS-hankkeen päätösseminaari. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen!
Maksuttomassa seminaarissa pureudutaan tulevaisuuden ennakointiin ja riskeihin varautumiseen sekä työelämän ja yritysten osaamistarpeisiin ja muutoskestävyyteen. Lisäksi seminaarissa esitellään pk-sektorin korkeakouluyhteistyötä ja Itä-Suomen yliopiston tukea yritysten TKI-toiminnalle.
Tilaisuus tarjoaa asiantuntijatietoa, keskustelua ja verkostoitumismahdollisuuksia kaikille, jotka haluavat rakentaa tulevaisuuden Pohjois-Karjalaa.
CUDIS-hanke (ESR+) on Euroopan unionin osarahoittama.
Seminaarin ohjelma
Innovaatioyhteistyö alueellisen uusiutumiskyvyn edellytyksenä
Aika ja paikka: 13.11.2025 klo 9.00–12.00 Tiedepuistolla (Orange Hall, 3A-rakennus, 4. kerros), Länsikatu 15, Joensuu.
- Avaussanat – vaikuttavuusjohtaja Minna Hendolin, Itä-Suomen yliopisto
- CUDIS-hankkeen tulokset – professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopisto
- Työvoiman maahanmuutto ja kansainvälisten osaajien integroituminen – tilannekuva ja näkökulmia tulevaan – erityisasiantuntija Satu Salonen, Työ- ja elinkeinoministeriö
- Kahvitarjoilu
- Ennakoinnista strategista hyötyä työelämässä - tulevaisuusresilienssistä kriittinen osaamistaito – professori Sirkka Heinonen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
- Paneeli: Reagoinnista ennakoivaan yhteistyöhön – uusia osaamistarpeita ja toimintamalleja yrityksissä ja oppilaitoksissa.
Panelistit: erityisasiantuntija Satu Salonen (Työ- ja elinkeinoministeriö), yliopettaja Mika Tonder (LAB-ammattikorkeakoulu), VP Manufacturing Petri Stenberg (Dispelix oy) ja toimitusjohtaja Helena Puhakka-Tarvainen (Lietsu Palvelut oy) - Loppusanat
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Anna Logrén, [email protected]
Lue lisää myös tapahtuman sivuilta.