Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Mies lataa älypuhelinta langattomasti.

Pientaajuisten magneettikenttien terveysvaikutuksista tarvitaan edelleen lisätietoa

Master of Science Muhammad Waseem Khan tutki väitöstutkimuksessaan pientaajuisille magneettikentille altistumisen mahdollisia haitallisia terveysvaikutuksia.

Ihmisten altistumista hyvin pientaajuisille magneettikentille ei voi välttää nykymaailmassa, koska niitä esiintyy kaikkialla sähkön tuotannon, siirron, jakelun ja käytön yhteydessä. Kansainvälinen syöväntutkimusjärjestö on luokitellut hyvin pientaajuiset magneettikentät mahdollisesti syöpävaarallisiksi perustuen rajalliseen epidemiologiseen tutkimusnäyttöön lasten leukemiariskin kasvamisesta. Jotta hyvin pientaajuisille magneettikentille altistumisen riskejä kansanterveydelle voidaan arvioida entistä luotettavammin, tarvitaan kehittyneempiä epidemiologisia tutkimuksia. Väitöstutkimuksessaan Muhammad Waseem Khan tutki hyvin pientaajuisten magneettikenttien ja syövän välistä yhteyttä uudenlaisella lähestymistavalla. Tämä mahdollistaa monien aiemmissa tutkimuksissa esiintyneiden puutteiden välttämisen.

Tutkimuksessa muodostettiin ainutlaatuinen tietokanta kiinteistömuuntamon sisältävissä rakennuksissa asuvista henkilöistä. Suurin osa näistä henkilöistä altistuu ympäristön taustatasoille, mutta kiinteistömuuntamon välittömässä läheisyydessä asuvien henkilöiden altistus on suurempi. Tietokanta on mahdollista yhdistää useisiin kansallisiin rekisteriaineistoihin, jolloin voidaan tutkia magneettikenttäaltistuksen yhteyttä erilaisiin haitallisiin terveysvaikutuksiin.

Väitöstutkimuksessa tietokanta yhdistettiin Suomen syöpärekisteriin tutkittaessa hyvin pientaajuisten magneettikenttien ja aikuisten hematologisten syöpien sekä aivokasvaimien välistä yhteyttä. Tulokset viittasivat akuutin lymfosyyttisen leukemian suurentuneeseen riskiin kiinteistömuuntamon välittömässä läheisyydessä asuneilla henkilöillä. Useiden muiden hematologisten syöpien riski oli kuitenkin pienentynyt näillä henkilöillä. Tämä suojaavaan vaikutukseen viittaava tulos on ainutlaatuinen ja ristiriidassa useisiin muihin tutkimuksiin nähden. Aivokasvaimien tapauksessa gliooman riski oli hieman suurentunut kiinteistömuuntamon läheisyydessä asuneilla henkilöillä, mutta meningiooman puolestaan pienentynyt. Tutkimuksessa havaitut erisuuntaiset vaikutukset erityyppisiin kasvaimiin tarkoittavat sitä, että lisätutkimukset aiheesta ovat erittäin tarpeellisia ja voisivat valottaa hyvin pientaajuisille magneettikentille altistumisen vaikutuksia kansanterveyteen yleisemmälläkin tasolla.

Muhammad Waseem Khanin väitöskirja sisälsi myös pilottitutkimuksen lisääntymisterveyden ja työperäisen välitaajuisille magneettikentille altistumisen välisestä yhteydestä. Välitaajuisia magneettikenttiä esiintyy ympäristössämme koko ajan enemmän uusien teknologioiden, kuten induktiouunien ja langattoman latauksen, yleistyessä. Tutkimus oli yksi ensimmäisistä välitaajuisten magneettikenttien terveysriskejä selvittävistä epidemiologisista tutkimuksista. Työperäisen altistumisen ei havaittu olevan yhteydessä haitallisiin lisääntymisterveydellisiin vaikutuksiin. Tutkimus vahvisti laajempien epidemiologisten tutkimusten olevan mahdollisia. Useat pilottitutkimuksessa esitetyt kehitysehdotukset, kuten voimakkaammille kentille altistuneiden henkilöiden mukaanotto ja sekoittavien tekijöiden parempi kontrollointi, on kuitenkin syytä huomioida.

Master of Science Muhammed Waseem Khanin väitöskirja Studies on possible adverse health effects of low frequency magnetic fields tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa 3.12. Kuopiossa ja verkossa. Vastaväittäjänä toimii professori Juha Pekkanen Helsingin yliopistosta ja kustoksena emeritusprofessori Jukka Juutilainen Itä-Suomen yliopistosta. Tilaisuus on englanninkielinen.

Tilaisuus verkossa

Väitöskirja verkossa