Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

SIMO-kontin sisätilat, kiuas ja lauteet.

Pienpolttosimulaattorissa avoimet ovet yleisölle EU:n LIFE ohjelman 30. vuosipäivänä 20.5.

Avoimien ovien päivässä yleisöllä on mahdollisuus tutustua maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisessa puun pienpolttosimulaattorissa (SIMO) tehtävään päästöjen tutkimukseen - mittauksiin ja mittalaitteisiin.

Tutkijat esittelevät LIFE-ohjelman rahoittamaa ja Itä-Suomen yliopiston koordinoimaa, kansainvälistä Real-LIFE Emissions -hanketta, jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa testausmenetelmiä kiinteän polttoaineen päästöjen mittaamiseen Euroopassa.

Myös muita projekteja, kuten kiukaiden päästöihin liittyvää KIUAS2-hanketta ja mustahiilen vähentämiseen liittyvää hanketta esitellään päivän aikana. Tilaisuudessa näytetään myös, miten puuta poltetaan vähäpäästöisesti.

SIMOn ovet ovat avoinna paikan päällä Kuopion kampuksella, mutta yksikköön on mahdollista tutustua myös etäyhteydellä.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja siihen on mahdollista osallistua etänä, ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen paula.inkeroinen@uef.fi  etälinkin saamiseksi.

Tervetuloa!

Lisätietoa käynnissä olevasta LIFE-projektista

Katso pienpolttosimulaattorin sijainti kampuksella tältä verkkosivulta. Life-ohjelma on EU:n ympäristö- ja ilmastotoimien rahoitusväline. SIMO on osa yliopiston Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksen pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratoriota (FINE).