Pasi Tuunainen seurasi lapsuudenkodissaan läheltä tutkijana työskennelleen isänsä uraa ja päätti, ettei hänestä koskaan tule tutkijaa. Nyt hän on yksi Suomen johtavia sotahistorioitsijoita ja tuore professori.
Pitkänlinjan sotahistorioitsija muistuttaa maantieteen merkityksestä sodankäynnissä
Arktinen alue on nykypäivän maailmanpolitiikan polttopisteessä. Itä-Suomen yliopiston uusi modernin ajan historian professori Pasi Tuunainen muistuttaa, että vaikka teknologia ja kyky pohjoisten alueiden valvontaan on vuosikymmenien saatossa kehittynyt, maantieteellä on edelleen väliä sodankäynnissä.
– Pyrin tutkimuksessani jatkossakin lisäämään ymmärrystä siitä, kuinka haastava pohjoinen sotilaallinen toimintaympäristö on ja miten maasto ja sääolosuhteet on edelleen otettava sodankäynnissä huomioon ja miten sitä pystyy hyödyntämään edukseen.
Tuunaisen professuurin keskiössä ovat erityisesti kriisit ja konfliktit. Hänen mukaansa menneisyyden kriisien tutkiminen auttaa ymmärtämään sotien syitä ja itse sodankäyntiä.
– Menneisyyden konflikteista on paljon opittavaa. Esimerkiksi yllätyksen merkitys ei ole vuosituhansien saatossa muuttunut miksikään, vaikka teknologia on kehittynyt.
Suomalaisen sotataidon historia kiinnostaa maailmalla
Tuunainen on tutkimuksessaan keskittynyt erityisesti sotataitoon ja maantieteen merkitykseen sodankäynnissä. Tutkijana häntä on kiinnostanut erityisesti talvisota, ja hänen tutkimuksensa muun muassa suomalaisten talvisodassa käyttämästä mottitaktiikasta ovat kansainvälisesti arvostettuja.
– Kansainvälisissä tutkijapiireissä kiinnostaa se, miten Suomi pienenä valtiona pystyi käymään puolustussotaa ja kykeni vastarintaan vastoin kaikkia odotuksia. Esimerkiksi Brasilian ja Yhdysvaltojen sotakouluissa opetetaan Raatteen tien taistelua.
Tuunainen on tutkinut paljon muun muassa loppukesästä 1944 käytyä Ilomantsin taistelua ja ollut mukana kirjoittamassa elämäkertateosta taisteluja johtaneesta kenraalimajuri Erkki Raappanasta. Ilomantsin taistelua käytetään useissa sotakorkeakouluissa esimerkkinä siitä, miten saarrostusliikkeet toimivat vaikeassa maastossa.
– Minulle se on sotien taisteluista läheisin. Olen kirjoittanut ja esitelmöinyt siitä paljon ja ollut oppaana taistelupaikoilla vierailleille kansainvälisille ryhmille.
Kuva maantieteen merkityksestä arktisessa sodankäynnissä tarkentuu
Uusimmassa akatemiatutkimushankkeessaan Haastava arktinen taistelukenttä Tuunainen tutkimusryhmineen syventyy toisen maailmansodan pohjoisimman rintaman historiaan ja perintöön.
– Maantiede saneli Lapin alueella sotatoimien edellytykset. Saksalaiset eivät olleet valmistautuneet eikä heitä ollut koulutettu arktisiin olosuhteisiin, joten he eivät pystyneet toimimaan siellä tehokkaasti. Suomalaiset, neuvostoliittolaiset ja osin myös norjalaiset olivat tässä suhteessa erilaisessa asemassa omalla maallaan.
Lapin alueelle keskittyvä tutkimus yhdistää perinteisempään sotahistoriaan paikkatietotutkimusta ja konfliktiarkeologiaa.
– Konfliktiarkeologit etsivät maastosta sodankäynnin jäänteitä ja rakenteita. Paikkatietomenetelmiä hyödyntävät tutkijat keräävät aineistoa droonien avulla ja tuottavat ilmakuvia, joita he vertaavat arkistoaineistoon.
Tuunaisen mukaan eri tieteenalojen lähestymistapojen ja menetelmien yhdistäminen tarkentaa kuvaa maantieteen merkityksestä arktisessa sodankäynnissä.
– Tällaisessa tutkimuksessa tekoälymenetelmän avulla on mahdollista kehittää esimerkiksi sodankäyntiin liittyvien kohteiden automaattista tunnistamista.
Olen tavallaan kasvanut kilpaa yliopiston kanssa.
Pasi Tuunainen
Modernin ajan historian professori
Unelmatyö sotahistorioitsijana löytyi sivupolulta
Ura historian tutkijana löytyi sivupolun kautta. Lukion jälkeisissä suunnitelmissa oli ammattisotilaan ura ja historia oli pohdinnoissa vasta kakkosvaihtoehto.
Sivupolku on johtanut mittavaan tutkimusuraan ja lähes 140 tieteelliseen julkaisuun, jotka hän on käytännössä kirjoittanut yksin. Niistä yhdeksän on kirjoja ja uusin on ilmestymässä tämän vuoden aikana. Pääteoksenaan Tuunainen pitää vuonna 2016 julkaistua kirjaa Finnish Military Effectiveness in the Winter War, 1939 –1940.
– Se on synteesi 20 vuoden tutkimustyöstä kansainväliselle tutkijakunnalle.
Tuunainen on saanut julkaisuistaan useita palkintoja. Mittava tutkimusjulkaisujen määrä on syntynyt Itä-Suomen yliopistossa, jossa Tuunainen aloitti historian opinnot vuonna 1987. Intohimo sotahistoriaan ja yliopiston tarjoamat hyvät edellytykset tutkimustyölle ovat pitäneet Tuunaisen Joensuussa. Hän sanookin olevansa unelmatyössään.
– Olen ollut nykyisessä työssäni pian 30 vuotta, eikä yhtenäkään aamuna ole harmittanut lähteä töihin. Saan työssäni harrastaa rakasta harrastustani työaikana.
Juuret syvällä Joensuun kampuksella
Tuunainen laski jalkansa Joensuun kampuksen kamaralle vuonna 1969, kun isä, Joensuun yliopiston pitkäaikainen erityispedagogiikan professori Kari Tuunainen, aloitti työt juuri perustetun korkeakoulun tilapäisenä lehtorina.
– Isä ehti olla talossa viidellä vuosikymmenellä, kun jäi eläkkeelle 2000-luvun alussa. Hän oli vuonna 1979 korkeakoulun toinen väittelijä. Itse olin vuonna 2001 ensimmäinen toisen polven väittelijä.
Lapsuudessaan Tuunainen asui kampusalueen pihassa olevassa rakennuksessa, jossa myöhemmin sijaitsi muun muassa Joensuun yliopiston monistamo.
– Nykyisen Joensuun Norssin alue oli meidän leikkipihaamme ja tunsimme koko korkeakoulun henkilökunnan.
Myös yliopistokampuksen vanha päärakennus Educa oli perheen poikien leikkipaikkana.
– Ryntäsimme 1970-luvun alussa muun muassa isän luennoille lännenmiehen varusteissa ja huusimme, että kädet ylös. Itä-Suomen yliopiston ensimmäinen rehtori Perttu Vartiainen muisteli tätä monta kertaa. Hän oli tuolloin opiskelija.
1960–70-lukujen taitteen yhdeksän työntekijän korkeakoulusta on kasvanut Joensuussa noin 1 500 työtekijän yliopistokampus.
– Olen tavallaan kasvanut kilpaa yliopiston kanssa. Pidän nykyisestä laitosrakenteesta ja kotilaitoksellani historia- ja maantieteiden laitoksella on luontevaa tehdä tutkimusta tieteenalojen rajojen yli.
Pasi Tuunainen
- Modernin ajan historian professori, erityisesti kriisit ja konfliktit 1.11.2025
- Filosofian tohtori, Joensuun yliopisto, 2001
- Filosofian lisensiaatti, Joensuun yliopisto, 1993
- Filosofian maisteri, Joensuun yliopisto, 1993
- Sotahistorian dosentti, Itä-Suomen yliopisto, 2009
- Sotataidon historian dosentti, Maanpuolustuskorkeakoulu, 2008
- Sotahistorian dosentti, Oulun yliopisto, 2005
Keskeiset tehtävät, ansiot ja huomionosoitukset
- Historian yliassistentti, Joensuun yliopisto, 1996–2006
- Historian lehtori, Joensuun yliopisto, 2006–2009
- Historian yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto, 2010–2025
- Suomen Sotahistoriallisen Seuran varapuheenjohtaja, 2019–
- West Point Fellow, Yhdysvaltojen asevoimien sotilasakatemia, 2009
- Neljä tutkimus- ja tietokirjapalkintoa ja yksi kunniamaininta
