Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Snelmmanian pääaula.

Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiöltä rahoitusta Itä-Suomen yliopiston tutkijoille

Haettavana olivat ensimmäistä kertaa vain lääketieteellisen tutkimuksen apurahat. Itä-Suomen yliopiston tutkijat saivat yhteensä 175 000 euroa.

Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön apurahoina jaettiin 1,476 miljoonaa euroa eli haetusta summasta voitiin myöntää 12,3 %. Haettavana oli ensimmäistä kertaa vain lääketieteellisen tutkimuksen apurahat. Itä-Suomen yliopiston osuus apurahoista oli 175 000 euroa.

Apurahaa saaneista tutkimuksesta puolet olivat lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviä ja puolet ikääntyvien hyvinvointia edistäviä. Aiempina vuosina yhteiskunnalliset toimijat, kuten kolmannen sektorin yhteisöt, ovat voineet hakea apurahaa erilaisiin sosiaalisiin hankkeisiin. Tänä vuonna säätiö ei enää järjestänyt apurahahakua toiminnallisille hankkeille, vaan se käynnisti rahoitusohjelman, johon se valitsi itse mukaan eri toimijoita.

Itä-Suomen yliopistossa apurahaa saivat

Tutkimusjohtaja, FT, dosentti Annakaisa Haapasalo, 15 000 eur, “Role of C9orf72 repeat expansion-carrying microglia in degeneration of neurons in frontotemporal dementia”

Projektitutkija Vili Hakosalo, 12 000 eur, "Varhaisten Lewyn kappaleiden mallinnus hiPS-soluista johdetuilla dopamiinisilla hermosoluilla ja CRISPR/i geneettinen seulonta ja näiden merkitys Parkinsonin taudissa"

Tutkija Niina Katriina Harju (ent. Bhattarai) 20 000 eur, ”Ihmisen verkkokalvon pigmenttiepiteelisolut ja näkökyvyn ylläpito”

Nuorempi tutkija Salla Hietakoste, 8 000 eur, “Heart rate variability in OSA patients: a new physiological marker of disease severity, daytime sleepiness, and impaired vigilance” (väitöskirjatutkimus)

Group Leader Sarka Lehtonen, 10 000 eur, “Revealing the mechanism of alpha-synuclein spreading in Parkinson`s disease using human midbrain organoid slices”

Nuorempi tutkija Henri Leskinen, 6 000 eur, ”Kvantitatiivinen magneettikuvaus nivelsairauksien diagnostisena työkaluna”

Tohtoriopiskelija Laura Mussalo, 12 000 eur, ”Tieliikenneperäisten ultrapienten hiukkasten vaikutukset Alzheimerin tautia sairastavien henkilöiden nenän hajuepiteelin soluihin ja niiden aiheuttamat metaboliset muutokset”

Farmakologian ja lääkekehityksen professori Timo Myöhänen, 9 000 eur, ”Kohti Alzheimerin tautia hidastavaa hoitoa: Prolyylioligopeptidaasin uudet ligandit”

Nuorempi tutkija Sohvi Ohtonen, 12 000 eur, Väitöskirjatyöhön "Aivojen immuunisolut saastesumussa: Liikenteestä peräisin olevien saasteiden merkitys ihmisen mikrogliojen toiminnassa"

Väitöskirjatutkija Heta Orava, 10 000 eur, Väitöskirjatyöhön "Keinonivelruston rakenteen ja toiminnan optimointi laskennallisen mallinnuksen avulla"

Väitöskirjatutkija, työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri Sami Salo, 6 000 eur, ”Lannerangan välilevyrappeuman ja työn fyysisen kuormittavuuden välinen yhteys sekä vaikutus luuntiheyteen ja tekonivelleikkausriskiin ikääntyvillä naisilla”

Filosofian maisteri Diana Törmä, 5 000 eur, ”Uudet tautimekanismit ja terapeuttiset kohteet diastolisessa sydämen vajaatoiminnassa”

Doctoral student Manisha Hamal, 12 000 eur, “Bullying among Finnish adolescents and its impact on their physiological and psychological health”

Professori Marja Laasonen, 30 000 eur, ”Kehityksellisen kielihäiriön ennustaminen ja ehkäiseminen (HelSLI-15)”                                                        

Nuorempi tutkija Ulla-Kaarina Petäjä, 8 000 eur, ”Jälkihuoltopalveluiden piirissä olevien nuorten riskikäyttäytyminen”

Tutkijoiden yhteystiedot UEF Connect

Tiedotteen lähde