Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pyöröpaaleja pellolla

Osallinen maaseutu teemana maaseutututkijoiden verkkotapaamisessa

Vuoden 2021 maaseutututkijatapaaminen järjestetään verkkotapahtumana 26.–27. elokuuta, ja teemana on tällä kertaa ”Osallinen maaseutu”.

Tapaamisessa pohditaan, miten maaseutu, maaseudun asukkaat ja erilaiset toimijat ovat osallisia useissa meneillään olevissa yhteiskunnallisissa muutoksissa. Tutkijat tarkastelevat osallisuutta muun muassa kestävyysmurroksen, ruoan, palvelujen, sosiaalisen osallisuuden, monipaikkaisuuden, älykkään sopeutumisen, työn ja väestön ikääntymisen näkökulmista.

Itä-Suomen yliopiston tutkijat osallistuvat useisiin työryhmäkeskusteluihin: yliopistotutkija Tiina Sotkasiira alustaa maahanmuuttajien maaseutumielikuvista ja kyseenalaistetusta lähtemisen pakosta, projektitutkija Mari Kattilakoski kestävästä hyvinvoinnista vähenevän ja ikääntyvän väestön maaseutualueilla sekä yliopistotutkija Tuija Mononen, professori Lasse Peltonen ja nuorempi tutkija Juha Kotilainen kaivoskeskustelun käänteistä.

Tilaisuuden järjestää Maaseudun uusi aika ry, poliittisesti sitoutumaton maaseutututkimusta ja sen hyödyntämistä edistävä yhdistys, jonka tavoitteena on maaseudun toimijoiden ja kehittäjien vuoropuhelun tiivistäminen. Tapaamisen yhteistyökumppani on Maaseutuverkostopalvelut.

Lisätietoja tapahtumasta verkossa: http://www.mua.fi/maaseutututkijatapaaminen-2021/