Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Yleiskuvaa toimistolta.

Opiskelijat kokevat positiivisesti käänteisen opetuksen vuorovaikutuskoulutuksessa

Tuore tutkimus osoittaa, että flippaus eli käänteinen opetus soveltuu hyvin vuorovaikutuskoulutukseen. Flipattuun vuorovaikutuskoulutukseen osallistuneet kauppatieteiden opiskelijat olivat opetukseen erittäin tyytyväisiä. He kokivat, että flippaus on miellyttävä tapa oppia kulttuurien välistä viestintää ja neuvottelutaitoja.

Itä-Suomen yliopistossa flippaus otettiin käyttöön laajamittaisesti vuonna 2015 ensimmäisten joukossa Suomessa. Kauppatieteissä flippausta on kokeiltu useilla opintojaksoilla, viimeisimmäksi vuorovaikutuskoulutuksessa. Koulutukseen osallistuneet opiskelijat arvostivat erityisesti laadukkaita ennakkomateriaaleja, kuten minivideoluentoja, vuorovaikutteisia lähitapaamisia sekä opettajan asiantuntevaa kannustusta ja tukea opintojakson aikana. Oppimistulokset liittyivät tiedolliseen, taidolliseen ja affektiiviseen oppimiseen.

– Flipattu vuorovaikutuskoulutus ei tarkoita sitä, että opetus siirtyy kokonaan verkkoon. Koulutuksen toteutuksessa mietittiin tarkkaan opintojakson ydintavoitteet ja tehtiin lyhyitä videoluentoja opiskelijoille tarkasti harkituista teemoista. Opiskelijat valmistautuivat etukäteen jokaiseen kasvokkaistapaamiseen, jolloin aikaa vapautui enemmän vuorovaikutusharjoituksiin ja yksilölliseen ohjaamiseen, kertoo yliopistonlehtori Jonna Koponen.

Koposen tutkimus ilmestyi Journal of Teaching in International Business -lehden erikoisnumerossa, jossa keskitytään digitaaliseen muutokseen ja pedagogisiin innovaatioihin. Koponen on palkittu Itä-Suomen yliopiston Taitava opettaja -palkinnolla vuonna 2018.

Aidot työelämän tilanteet lisäsivät vuorovaikutuskoulutuksen merkityksellisyyttä

Tutkimuksen perusteella opiskelijoiden merkitykselliset oppimiskokemukset liittyivät erityisesti lähitapaamisiin sekä pienryhmissä toteutettuihin toimitusjohtajien ja myynnin johtajien haastatteluihin.

– Opiskelijat kokivat, että on äärimmäisen tärkeää sitoa vuorovaikutuskoulutus aitoihin työelämän tilanteisiin. Toimitusjohtajien ja myynnin johtajien haastattelu pienryhmissä nähtiin erityisen merkityksellisenä oman oppimisen näkökulmasta. Yhtä lailla merkitykselliseksi koettiin konkreettiset vuorovaikutusharjoitukset, joista jokainen sai yksilöllistä palautetta oman vuorovaikutusosaamisensa kehittämiseksi.

Tutkimuksessa esitetään teoreettinen malli merkityksellisen flipatun vuorovaikutuskoulutuksen toteuttamiseen. Tutkimuksen perusteella käänteinen opetus on hyvä pedagoginen vaihtoehto nuorten kauppatieteiden opiskelijoiden vuorovaikutuskoulutuksen uudistamisessa.

Lisätietoja: Yliopistonlehtori, akkreditoinnin johtaja Jonna Koponen, puh. 050 343 7446, jonnapauliina.koponen(at)uef.fi

Alkuperäisartikkeli:

The Flipped Classroom Approach for Teaching Cross-cultural Communication to Millennials. Journal of Teaching in International Business, Vol. 30, nro. 2, Special issue on Digital Transformation, Innovation, and Novel Pedagogical Approaches in Teaching International Business. Julkaistu 25.9.2019. https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/08975930.2019.1663776