Sosiologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Suomalaiset nuoret muuttavat lapsuudenkodistaan omilleen keskimäärin 21,4-vuotiaina, lähes viisi vuotta aikaisemmin kuin EU-maissa keskimäärin. Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava KM Terhi Halosen väitöstutkimus paljastaa asunnottomien itäsuomalaisten nuorten arjen, jota leimaavat näkymättömyys, turvattomuus ja jopa kuolemanpelko.
Etnografiseen tutkimukseen osallistui kahdeksan alle 25-vuotiasta itäsuomalaista asunnotonta nuorta. Aineisto koostuu elämäkerrallisista haastatteluista ja pitkäkestoisesta kenttätyöstä, jossa yhden nuoren elämää seurattiin tiiviisti neljän vuoden ajan. Tämä on mahdollistanut poikkeuksellisen syvällisen näkymän asunnottomuuden arkeen ja sen pitkäaikaisiin vaikutuksiin. Tutkimuksessa on haastateltu myös 29:ää nuorten kanssa työskentelevää asiantuntijaa.
Tutkimus tuo uutta tietoa nuorten asunnottomuudesta erityisesti Itä-Suomessa, jossa ilmiö on jäänyt katveeseen tutkimuksen painotuttua suuriin kasvukeskuksiin. Sen tulokset antavat eväitä alueellisten erityispiirteiden huomioimiseen asunnottomuuden torjumisessa.
Piiloasunnottomuus on ”seinätön vankila”
Erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa pitkät välimatkat ja harvenevat kouluverkostot pakottavat monet nuoret muuttamaan kotoa jo 16-vuotiaina. Varhainen itsenäistyminen vaatii arjen ja talouden hallintaa, mikä epäonnistuessaan voi johtaa vakavaan kriisiin ja asunnottomuuteen.
– Nuorten asunnottomuus on pitkälti piilossa pysyvä henkilökohtainen kriisi, joka ei johdu asuntojen puutteesta. Kadun sijaan nuoret päätyvät usein majailemaan tuttavien ja ystävien sohvilla, jolloin heitä on mahdotonta tunnistaa asunnottomiksi, koska he eivät näy katukuvassa, väitöskirjatutkija Terhi Halonen kertoo.
Asunnottomuus murentaa inhimillisen elämän perustaa. Kun nuorelta puuttuu oma koti – liima, joka sitoo hänet yhteiskuntaan – puuttuu myös paikka, josta ponnistaa tulevaisuuteen. Halosen väitöstutkimus kuvaa asunnottomien nuorten elämää ”seinättömänä vankilana”, jossa arkea määrittää jatkuva turvattomuus.
– Nuori ikään kuin ”lusii kakkua” seinättömässä vankilassa vaeltavana kansalaisena. Jos tarjotun avun ehdot ovat liian tiukkoja, nuoret voivat jäädä palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Pahimmillaan tilanne ajaa nuoren yhä kauemmas yhteiskunnasta, ja tilapäiseksi tarkoitettu kriisi uhkaa muuttua pysyväksi.
Halonen painottaa, että kohtaamiset nuorta elämänongelmissa tukemaan pyrkivien asiantuntijoiden kanssa ovat kriittisiä. Ne joko luovat nuorta kannattelevan luottamussuhteen tai ajavat hänet yhä kauemmaksi arkea ja sen “normaalia” hallintaa ohjaavista viranomaisista.
Auttamisjärjestelmään rakentuva ”negatiivinen CV” stigmatisoi
Tutkimus tuo esiin arkisen raadollisuuden, jonka varassa asunnottomuutta eletään todeksi elämänvaiheessa, jossa sillä voi olla pitkiä elämänkulullisia seurauksia. Väitöskirja kertoo varjokansalaisista, jotka elävät keskuudessamme ilman fyysistä kotia.
– Nuoruus ilman omaa ja vakinaista kotia on pelon kyllästämää, ja asunnottomuuden myötä tämä tunne tiivistyy konkreettiseksi kuolemanpeloksi. Sen alle kerääntyvät kaikki muut arjen negatiiviset kokemukset. Samalla asunnottomuus voi muuttaa myös nuoren itsensä pelon kohteeksi esimerkiksi suhteessa perheeseen ja ystäviin.
Tutkimus tuo myös esiin, kuinka digitaaliset tietovarannot ja automatisoitu päätöksenteko profiloivat nuoren ja luovat hänelle elämänongelmia listaavan digitaalisen stigman. Näin auttamisjärjestelmään rakentuva ”negatiivinen CV” alkaa hallita ja lukita nuoren nykyhetkeä sekä tulevaa elämänpolkua.
– Järjestelmissä tapahtuva automatisoitu päätöksenteko ja profilointi vaativat kriittistä uudelleentarkastelua, jotta nuoren taakaksi muodostuva digitaalinen stigma ja ”negatiivinen CV” eivät lukitsisi hänen tulevaisuuttaan.
KM Terhi Halosen sosiologian alaan kuuluva väitöskirja Varjomaailman kansalaiset. Etnografinen tutkimus asunnottomien itäsuomalaisten nuorten elämästä tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii erikoistutkija, dosentti Mirja Määttä nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juveniasta (Xamk) ja kustoksena professori Sirpa Lappalainen Itä-Suomen yliopistosta.
