Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tekstitarroja lasiseinässä.

NIH rahoittaa A. I. Virtanen -instituutissa tehtävää uuden toiminnallisen magneettikuvantamismenetelmän kehitystä

Yhdysvaltain terveysvirasto NIH rahoittaa uuden aivojen toiminnallisen magneettikuvantamismenetelmän (fMRI) kehitystyötä. Uusi nolla-kaikuajan fMRI on perinteistä fMRI-menetelmää huomattavasti häiriöttömämpi. Siten se mahdollistaa tulevaisuudessa paremmin esimerkiksi aivoverkostojen muutosten tutkimisen aivostimulaation tai käyttäytymistoimintojen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen aikana. Toisin kuin perinteinen fMRI, uusi nolla-kaikuajan menetelmä ei perustu veren hapetusasteen mittaamiseen.

NIH:n rahoittamassa tutkimuksessa selvitetään tarkemmin fMRI-signaalin alkuperää. Menetelmä on kehitetty A. I. Virtanen -instituutin kuvantamisyksikön ja Minnesotan yliopiston Center for Magnetic Resonance Research -tutkimuslaitoksen yhteistyönä. Tutkimuksen osuus, jossa fMRI yhdistetään sähköfysiologisiin mittauksiin, toteutetaan professori Olli Gröhnin ja professori Heikki Tanilan tutkimusryhmien yhteistyönä.

NIH (National Institutes of Health) -rahoitus on yksi arvostetuimmista kansainvälisistä rahoituksista ja nyt saatu R01-rahoitus yksi sen kilpailluimmista muodoista. – NIH R01 -rahoituksen saaminen Kuopioon yhdessä äskettäin saadun eurooppalaisen infrastruktuuristatuksen kanssa osoittaa kiistatta A. I. Virtanen -instituutissa tehtävän kuvantamisen korkean kansainvälisen tason. Olemme innoissamme päästessämme kehittämään seuraavan sukupolven kuvantamistekniikkaa tässä projektissa, toteaa kuvantamisyksikön johtaja Olli Gröhn.

NIH:n myöntämä kolmivuotinen R01 rahoitus projektille Next-Generation fMRI with MB-SWIFT: Insights into the Origins of Contrast on 1 700 000 USA.n dollaria, josta A. I. Virtanen -instituutin osuus on 500 000 dollaria.

Lisätietoja:     

Professori Olli Gröhn, olli.grohn (a) uef.fi, 050 359063, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/olli.grohn/

Professori Heikki Tanila, heikki.tanila (a) uef.fi, 040 3552084, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/heikki.tanila/