Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Monitieteinen avoin yhteistyömalli tuottaa mullistavia tuloksia koirien nisäsyövän tunnistamisessa virtsasta

Monitieteinen tutkimushanke Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan, Wisenose- yhdistyksen, Aqsens Health Oy:n ja Itä-Suomen yliopiston välillä tuo esille co-innovation -toimintamallin vahvuudet. Osapuolet julkaisevat nyt ensimmäisiä tuloksia, jotka osoittavat, kuinka täysin erilaiset menetelmät tukevat toisiaan ja antavat tutkijoille mahdollisuuden löytää nisäsyövän merkkiaineita koirien virtsasta.

“Koirat kärsivät samankaltaisesta rintasyövästä kuin ihmiset, ja koska niiden elinympäristö on hyvin samanlainen kuin ihmisten, ne antavat paremmat lähtökohdat sairausmallien tutkimiseen ja todentamiseen, kuin esimerkiksi laboratoriohiiret”, sanoo tutkimuksen ja DogRisk -tutkimusryhmän johtaja, apulaisprofessori Anna Hielm-Björkman.

“Aikaisen vaiheen syöpää ja suolistosairauksia tutkivina tahona näimme mahdollisuuden osaamistamme täydentävään yhteistyöhön, ja rakensimmekin tämän tutkimusprojektin yhdistämään osapuolten vahvuuksia. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliininen asiantuntemus, parhaat syöpää haistavat hajukoirat ja heidän kouluttajansa WiseNose Ry:ltä, soveltavan kemian huippuosaaminen Itä-Suomen yliopistosta, sekä Aqsens Health Oy:n E-TRF -menetelmä yhdistettynä erityisosaamiseen big data -louhinnasta”, kertoo Hielm-Björkman.

Käytetyt näytteet olivat virtsanäytteitä (135 kpl) eri rotuisilta koirilta, joissa ⅓ olivat terveitä kontrolleja, ⅓ hyvänlaatuisia kasvaimia ja ⅓ joilla oli pahanlaatuisia syöpiä, ja jotka kaikki oli diagnosoitu patologisesti. Huhtikuusta 2019 lähtien suoritettujen rinnakkaistestausten, kvalifioivien mittausten ja analyysien perusteella osapuolet havaitsivat, että koirien nisäsyövän ja hyvänlaatuisen kasvaimen indikaattoreita löytyy niiden virtsasta. Saadut tulokset ovat erityisen hyödyllisiä kehitettäessä menetelmiä ja mahdollisesti yksittäisiä testejä varhaisessa vaiheessa olevien sairauksien ei-invasiiviseen seulontaan.

Projektin tulokset ovat uraauurtavia, kuten liitteenä olevat ROC-käyrät osoittavat. Ja vaikka näytteiden määrä olivat vielä pieniä, suoritetut testit ja mittaukset loivat perustan jatkotutkimuksille ja tieteellisille julkaisuille. Tutkimusyhteistyön jatkuessa osapuolet kertovat tulevissa artikkeleissaan lisätietoja mittauksista, tuloksista ja keskeisistä havainnoista.

”Teimme koirien hajuerotteluradalla, joka on juuri nyt akkreditointiprosessin alla, useita kaksoissokkokokeita parhaiten suoriutuvien syöpähajukoiriemme kanssa. Tulokset olivat hyviä ja syöpäsairauksien havaitsemisaste oli lähes 100 prosenttia verrattuna kliinisiin testeihin. Laimensimme myös näytteitä useita kertoja, lisäsimme joitain lisämolekyylejä koirien hajuerottelukyvyn rajojen ja kykyjen ymmärtämiseksi, mutta myös antaaksemme lisätietoja Aqsens Healthin ja Itä-Suomen yliopiston suorittamaan analyysityöhön. Minulla on vahva tunne siitä, että olemme matkalla havaitsemaan jopa yksittäisiä syöpäindikaattoreita”, sanoo Susanna Paavilainen, Wisenose-yhdistyksen toimitusjohtaja.

”Olemme todella innoissamme ensimmäisistä tuloksista ja kyvystämme suorittaa korkealaatuinen kokonaisanalyysi, kuten tehdyt testitulokset ja ROC-käyrät osoittavat. Eri tieteiden välinen toimintamalli nopeuttaa merkittävästi tehtäväämme havaita syövän ja muiden sairauksien metabolisia indikaattoreita ei-invasiivisista näytteistä (virtsa, sylki ja uloste) ja auttaa siten meitä hienosäätämään omaa semispesifistä E-TRF-menetelmäämme”, sanoo Timo Teimonen, Aqsens Healthin toimitusjohtaja.

"Näin lupaavia tuloksia, mitä olemme saavuttaneet tässä yhteistyöprojektissa ja näin lyhyessä ajassa, näkee todella harvoin", sanoo farmasian laitoksen kemian professori Jouko Vepsäläinen Itä-Suomen yliopistosta.

”Tällaisten tulosten tuottaminen johtuu ketteristä prosesseista, laadukkaista tiimeistä ja niiden täydentävistä rooleista. Kun jatkamme uusien selittävien kokeiden ja mittausten kanssa, niin perusteltua odottaa vielä merkittävämpiä uutisia ”, hän jatkaa.

Osapuolet jatkavat tutkimusyhteistyötä ja julkaisevat projektin ensimmäisen tieteellisen julkaisun vuoden 2020 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana.

Lisätietoja:

Helsingin yliopisto, Anna Hielm-Björkman, p. 044 327 0462

Wisenose-yhdistys, Susanna Paavilainen, p. 044 504 4464

Aqsens Health Oy, Timo Teimonen, p. 040 585 3105

Itä-Suomen yliopisto, Jouko Vepsäläinen p.  040 355 3256

Koiratutkimuksen kuvituskuva