Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Minna Tanskanen ja Tommi Laukkanen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan varadekaaneiksi

Historia- ja maantieteiden laitoksen johtaja, FT Minna Tanskanen ja professori, KTT Tommi Laukkanen on valittu Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan varadekaaneiksi. Laukkanen aloittaa tehtävässään 1.1.2020 ja Tanskanen 1.3.2020.

Tanskasen vastuualueena on peruskoulutuksen ja jatkuvan oppimisen kehittäminen. Hänellä on vahvaa osaamista kansainvälisistä Erasmus+-hankkeista

– Tätä osaamista on mahdollista tuoda laajemminkin mukaan kansainväliseen opetusyhteistyöhön, Tanskanen toteaa.

Laukkanen keskittyy tutkimuksen ja sen rahoituksen sekä tohtoriohjelmien kehittämiseen.

– Tavoitteena on vahvistaa tiedekunnassa tehtävän tutkimuksen tasoa ja kansainvälisiä ulottuvuuksia edelleen, sekä etsiä synergiaa tohtoriohjelmien ja tiedekuntarajat ylittävien tutkimusyhteisöjen kesken, Laukkanen kertoo.

– Kokonaisuudessaan tiedekunnan tulevaisuus näyttää hyvältä, ja tiedekunnan kasvaessa on tärkeää vahvistaa entisestään yhdessä tekemisen koordinaatiota varadekaanien kautta.  Aikaisemmin tiedekunnassamme oli vain yksi varadekaani, mutta erityisesti kansainvälisyyden uudet muodot, jatkuva oppiminen ja tutkimusrahoituksen moninaistuvat instrumentit tuovat lisätehtäviä myös tiedekuntamme johtamiseen ja siksi päädyimme kahden varadekaanin ratkaisuun, dekaani Sari Rissanen sanoo.

Lisätietoja:

Dekaani Sari Rissanen, puh. 040 594 3774, sari.rissanen(at)uef.fi

Professori Tommi Laukkanen, puh. 050 438 7423, tommi.laukkanen(at)uef.fi

Laitoksen johtaja Minna Tanskanen, puh. 050 372 8884, minna.tanskanen(at)uef.fi