Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

Mia Hoffrén.

Mia Hoffrén kuluttajariitalautakunnan täysistunnon jäseneksi

Oikeusministeriö on nimittänyt Itä-Suomen yliopiston siviilioikeuden professori Mia Hoffrénin kuluttajariitalautakunnan täysistunnon III (jaostot VIII ja XI-XIII) jäseneksi 1.9.2022 lähtien.

Kuluttajariitalautakunta on vaihtoehtoinen riidanratkaisuelin, joka antaa ratkaisusuosituksia kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiin erimielisyyksiin. Lisäksi se ratkaisee asunnon ostamiseen ja vuokraamiseen liittyviä riitoja, joissa osapuolina voi olla kaksi yksityishenkilöä.

Kuluttajariitalautakunnassa on kolme täysistuntoa, joissa käsitellään tärkeimmät riita-asiat. Suurin osa asioista ratkaistaan jaostoissa. Hoffrén on toiminut aikaisemmin kuluttajariitalautakunnassa autokauppajaoston puheenjohtajana.

Täysistunto III käsittelee asumiseen liittyviä asioita, muun muassa asuntokauppoja, kiinteistönvälitystä, vuokrasopimuksia ja rakentamista.

- Täysistunnon jäsenyys sopii hyvin yhteen tutkimustyöni kanssa, sillä valtaosa sen käsittelemissä asioista koskee sopimustyyppejä, joita olen tutkinut, Hoffrén kertoo.

Hoffrén on tutkimuksessaan perehtynyt erityisesti yksityishenkilöiden välisen asuntokaupan vastuukysymyksiin. Hän on tarkastellut sekä kaupan osapuolten keskinäistä vastuunjakoa että kiinteistönvälittäjien, kuntotarkastajien ja muiden rakennusalan elinkeinonharjoittajien vastuuta asuntokaupan virhetilanteissa.

 

Lisätietoja: professori Mia Hoffrén, puh. 050 410 3368, mia.hoffren(at)uef.fi