Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Matti Muukkosesta julkisoikeuden dosentti Lapin yliopistoon

HTT, YTM, Master of Arts in Law Matti Muukkonen, 38, on nimitetty julkisoikeuden, erityisesti kuntaoikeuden ja itsehallintoyhteisöjen dosentiksi Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan 1.12.2020 alkaen.

Muukkonen toimii tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella kuntaoikeuden tutkijatohtorina. Vuoden 2021 alusta alkaen hän siirtyy hallinto-oikeuden yliopistonlehtoriksi.

Muukkonen on väitellyt Itä-Suomen yliopistosta 2012 otsikolla ”Yhdistymisvapaus ja yhdistysoikeuden järjestelmä”. Tutkimuksessaan hän hahmotteli perus- ja ihmisoikeusperustaisen yhdistymisvapauden ja kansallisen yhdistysoikeudellisen sääntelyn välistä suhdetta.

Viime vuosina Muukkonen on keskittynyt kuntaoikeuteen. Tuoreimmin hän on käsitellyt tutkimuksissaan muun muassa kuntien verkkojulkaisuvelvollisuutta sekä valtiontukiarviointia osana kunnan viranomaisten selvittämisvelvollisuutta. Muita tarkastelun kohteita ovat olleet muun muassa kunnan hallintorakenteen ja talouden järjestäminen sekä ”kunnan toiminta” -käsite.