Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Marja Härkänen.

Marja Härkänen hoitotieteen professoriksi

Vaaratapahtumia ja läheltä piti -tilanteita tapahtuu potilaiden hoidossa. Ihmisten toimintaan liittyy aina inhimillisen virheen mahdollisuus. Virheistä voidaan kuitenkin oppia, hoitotieteen professori Marja Härkänen toteaa.

Marja Härkänen nimitettiin professoriksi hoitotieteen laitokselle kesäkuun alusta alkaen. Hän on jo toistakymmentä vuotta tutkinut Itä-Suomen yliopistossa potilasturvallisuuden teemoja, joiden ympärille on kasvanut monitieteinen ja kansainvälinen yhteistyöverkosto.  

Härkäsellä on myös tutkimusprofessorin sivuvirka Pohjois-Savon hyvinvointialueen Hoitotieteen sekä sosiaali- ja terveysjohtamisen tutkimuskeskuksessa.

– Se mahdollistaa tutkimuksen tuomisen entistäkin lähemmäs käytännön työtä.

Härkänen on tutkinut muun muassa, millaiset tekijät myötävaikuttavat lääkehoidon vaaratapahtumiin ja miten niitä voitaisiin ehkäistä.

– Nyt näkökulma painottuu yhä enemmän vaaratapahtumiin osallisten ammattilaisten kokemuksiin ja heidän tarvitsemaansa tukeen. 

Yhtäkään ammattilaista ei ole varaa menettää

Tietoa vaaratapahtumista saadaan esimerkiksi terveydenhuollon organisaatioiden käyttämistä raportointijärjestelmistä.

– Niiden määrää on kuitenkin vaikea arvioida. Raportointi voi myös lisääntyä turvallisuuskulttuurin kehittyessä, vaikka vaaratapahtumien määrä ei kasvaisi. 

Vaaratapahtumailmoituksissa taustatekijöinä mainitaan usein tiedonkulun ongelmat, mutta myös kiire, työkuorma ja osaavan henkilöstön puute.

– Esimerkiksi lääkkeenantoon liittyvät rutiinitarkastukset on kiireessä ohitettu. 

Raportoinnista on Härkäsen mukaan hyötyä, kun ilmoitukset käsitellään viiveettä, avoimesti ja syyllistämättä ja niistä otetaan opiksi.

– Se voi tarkoittaa hyvinkin käytännönläheisiä asioita, kuten selkeämpiä ohjeita tai aamulääkekuppien vaihtamista saman värisiksi eri osastoilla. 

Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa Härkäsen ryhmä tutkii raportointijärjestelmien hyödyntämistä tekoälyn avulla. Yritysyhteistyössä kehitettävä tekoälypohjainen varoitusjärjestelmä mahdollistaisi vaaratapahtumiin reagoimisen reaaliajassa. Kehittämiseen hyödynnetään myös maailman laajinta vaaratapahtuma-aineistoa Isosta-Britanniasta, missä Härkäsellä on vierailevan tutkijan pesti King’s College London -yliopistossa.

Terveydenhuollossa on alettu tiedostaa hoidon vaaratapahtumien vaikutukset myös niihin osallisina olleisiin terveydenhuollon ammattilaisiin. Virheestä koitunut henkinen kuormitus voi johtaa poissaoloihin ja irtisanoutumisaikeisiin erityisesti niillä, jotka kokevat jäävänsä ilman työyhteisön tukea.

– Tukiohjelmia on, mutta ne pitäisi tuoda tehokkaammin kaikkien saataville. Vähältä piti -tilannekin voi aiheuttaa vuosien säikähdyksen. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään ammattilaista tällaisen takia, sanoo Härkänen. 

Hyvinvointialueella Härkänen johtaa kahta uutta tutkimushanketta, joissa selvitetään sairaanhoitajien rajattuun lääkkeenmääräämisoikeuteen liittyviä kokemuksia sekä synnytykseen liittyviä vaaratapahtumia, joita ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. 

Pari vuotta sitten perustettu Hoitotieteen sekä sosiaali- ja terveysjohtamisen tutkimuskeskus lisää osaltaan hyvinvointialueen ja yliopiston yhteistyötä.

– Yksi toimintamuoto on kirjoitusklinikka, jolla haluamme madaltaa kynnystä käytännön työstä tieteelliseen kirjoittamiseen.

– Lisäksi tänä syksynä käynnistyy uutena tutkimusklubitoiminta, jonka avulla jalkautetaan tutkittua tietoa entistä tehokkaammin käytäntöön. Tutkimuskeskuksessa myös haetaan aktiivisesti tutkimusrahoituksia ja tehdään laajasti yhteistyötä hyvinvointialueen ja koko YTA-alueen sisällä.

Käytännön hoitotyöstä juontui myös Härkäsen oma kiinnostus lääke- ja potilasturvallisuuden kehittämiseen.

– Olen kiitollinen siitä, että yliopistossa on nykyisin runsaasti tämän aihepiirin opetusta, johon olen voinut osaltani vaikuttaa. Hoitotieteen maisteriopinnoissa on jatkossa vahvasti potilasturvallisuuteen painottuva suuntautumisvaihtoehto, ja monet terveydenhuollon ammattilaiset suorittavat näitä opintoja meillä avoimen yliopiston kautta.

Marja Härkänen

Hoitotieteen professori, Itä-Suomen yliopisto 1.6.2025–

  • TtM 2011, Itä-Suomen yliopisto
  • TtT 2015, Itä-Suomen yliopisto
  • Lääkitysturvallisuuden dosentti 2020, Helsingin yliopisto
  • Hoitotieteen dosentti 2021, Itä-Suomen yliopisto

Tärkeimmät tehtävät

  • Ylihoitaja / johtava erityisasiantuntija 2024– ja tutkimusprofessori 1.6.2025–, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Hoitotieteen sekä sosiaali- ja terveysjohtamisen tutkimuskeskus
  • Akatemiatutkija 2022–2027, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos
  • Apulaisprofessori (tenure track) 2021–2025, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos
  • Tutkijatohtori 2015–2017, Suomen Akatemian tutkijatohtori 2017–2020 ja yliopistotutkija 2020–2021, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos
  • Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tohtoriohjelman koordinaattori 2017–2021 ja varajohtaja 2022–
  • Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuus sosiaali- ja terveyspalveluissa -tutkimusyhteisön johtoryhmän jäsen, 2024–
  • Vieraileva tutkija, King’s College London, 2016–

Lisätietoja: