Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tekstitarroja lasiseinässä.

Maria Lähteenmäen toimittama Laatokka-teos sai Vuoden karjalainen kirja -palkinnon

Itä-Suomen yliopiston professorin Maria Lähteenmäen toimittama teos Laatokka. Suurjärven kiehtova rantahistoria (SKS 2021) on saanut Vuoden karjalaisen kirjan palkinnon. Karjalan Liitto palkitsi teoksen Karjalaisilla pitäjä- ja sukumarkkinoilla Helsingissä 27.11.2021.

Palkittu teos käsittelee monitieteisesti Laatokan ranta-alueiden ja laajan valuma-alueen teollistumista, sota-ajan tuhoja, muistin paikkoja ja saaristoelämän muutoksia sekä suurjärven saastumista ja puhdistumista yli sadan vuoden aikajänteellä.

Karjalan Liiton puheenjohtaja Outi Örn luonnehtii voittajakirjaa tutkittuun tietoon perustuvaksi, monitieteiseksi, näkökulmiltaan runsaaksi ja näkemyksiltään tuoreeksi ja raikkaaksi.

– Teoksessa otetaan monella tapaa raikas ja uudenlainen näkökulma aiheeseen. Lähtökohtana on esimerkiksi, että vaikka puhutaan ”karjalaisten merestä”, niin yksistään Laatokan suurjärven sosioekonominen vaikutus on ulottunut siihen laskevia ja siitä pois virtaavia vesistöjä pitkin satojen kilometrien päähän itse järvestä ja laajemmalle kuin yhteen valtioon. Lisäksi kautta teoksen tavoitteena on tekijöiden mukaan myös ollut murtaa kansallista, jopa nationalistista, katsetta sellaistenkin rantojen historioissa, jotka ovat olleet transnationaalisia, monietnisiä ja historiallisesti kiisteltyjä. Teoksen tuoreus tulee myös siitä, että käsittelynsä saavat kiinnostavien ja ehkä perinteisten historiallisten näkökulmien ohella muun muassa tuoreemmat näkökulmat, kuten ympäristöhistoria ja moniaistilliset muistikokemukset. Juuri tämänkaltaisia uusia avauksia tarvitaan Karjalaan ja karjalaisuuteen liittyvään tutkimukseen, jotta aihepiiri säilyy kiinnostavana yhä uusille sukupolville. Siksi tämä kirja on ansainnut paikkansa vuoden karjalaisena kirjana, Örn kiittää.

Kokoomateos pohjautuu Maria Lähteenmäen johtamaan tutkimushankkeeseen, jossa ovat olleet kirjoittajina mukana erikoistutkija Ismo Björn, FT Anna Bolotova, professori Alfred Colpaert, projektitutkija Augustine-Moses Gbagir, FT Oona Ilmolahti, FT Jarkko Koukkunen, yliopistonlehtori Simo Laakkonen, professori Isaac Land, professori Karl-Erik Michelsen, projektitutkija Aleksandr Osipov, yliopistonlehtori Kati Parppei ja professori emeritus Pertti Rannikko professori Lähteenmäen lisäksi.

Tiedotteen lähde: Karjalan Liitto.

Lisätietoja:

Outi Örn, puheenjohtaja, Karjalan Liitto, outi.orn@karjalanliitto.fi, 050 304 14 14

Maria Lähteenmäki, Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto, maria.lahteenmaki@uef.fi, 050 372 7676

Lisätietoa kirjasta kustantajan verkkosivuilla.