Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

WC-paperirulla kädessä

LL Moona Kuronen, väitös 26.11.2021: Raskauteen, synnytykseen ja selkärankaleikkaukseen liittyy usein ummetus – kipulääkkeen valinnalla merkitystä

Lääketieteen (anestesiologia ja tehohoito) alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella.

Lääketieteen lisensiaatti Moona Kurosen väitöstutkimus osoitti ummetuksen olevan yleinen vaiva selkärankaleikkauksen sekä raskauden ja synnytyksen yhteydessä. Opioidilääkityksen aiheuttamaa ummetusta voitiin osin ehkäistä käyttämällä leikkauksenjälkeisen kivun hoitoon oksikodonin ja naloksonin yhdistelmää. – Ummetuksen ehkäisy ja hoito on tärkeää myös toipumisen kannalta, Kuronen toteaa.

Tulosten mukaan ummetus on naisilla raskauden aikana ja heti synnytyksen jälkeen 2–3 kertaa yleisempää kuin muulloin. Synnytyksen jälkeisen kivun hoidossa lyhytkestoinen opioidilääkitys ei vaikuttanut suolen toimintaan, ja suolen toiminta palautui muutamassa viikossa synnytyksen jälkeen.

Ummetus on yleinen, usein vaiettu vaiva

Ummetus on yleinen, mutta usein vaiettu suolen toimintahäiriö. Väestötasolla siitä kärsii 18 prosenttia miehistä ja 32 prosenttia naisista. Ummetuksen riskiä lisäävät ikä, niukka nesteen nauttiminen, vähäinen liikunta ja tietyt lääkkeet, kuten opioidi-kipulääkkeet ja rautavalmisteet, sekä tietyt sairaudet. Opioidit aiheuttavat ummetusta sitoutumalla reseptoreihinsa suolen seinämässä ja hidastamalla näin suolen toimintaa.

Kurosen väitöstutkimuksessa tarkasteltiin ummetusta selkärankaleikkauspotilailla sekä raskaana olevilla ja synnyttäneillä naisilla. Molemmilla ryhmillä on kohonnut riski ummetukselle, ja molemmilla ummetus voi myös huonontaa merkittävästi elämänlaatua. – Selkäleikkauspotilaalla ummetuksen vaatima ponnistaminen voimistaa leikkausalueen kipua, joka voi johtaa ummetuksen vaikeutumiseen, jos ulostaminen alkaa pelottaa. Synnytyksen jälkeen ilmenevä ummetus rasittaa äitiä, juuri kun hänellä olisi halu keskittyä mahdollisimman hyvin vastasyntyneen hoitoon, Kuronen toteaa.

Opioideja vasta leikkauksenjälkeiseen kipuun saaneilla yhdistelmähoito ehkäisi tehokkaasti ummetusta

Osa selkärankaleikkausta odottavista potilaista ja lähes kaikki leikatut potilaat tarvitsevat opioidiryhmän lääkkeitä kivun hoitoon. Väitöstutkimuksessa selvitettiin opioidien aiheuttaman ummetuksen yleisyyttä leikatuilla potilailla, joilla oli opioidilääkitys jo ennen leikkausta, sekä niillä, joilla ei sitä ollut. Leikkauksen jälkeiseen kipuun potilaat saivat tabletteina opioideihin kuuluvaa oksikodonia pelkästään tai yhdessä sen vastavaikuttajan naloksonin kanssa. Suun kautta otettu naloksoni ei pääse veriaivoesteen läpi keskushermostoon, joten oletus oli, ettei se heikennä oksikodonin kivunlievitystehoa. Koska naloksoni kuitenkin kiinnittyy oksikodonia hanakammin ja tiukemmin suolen opioidireseptoreihin, yhdistelmävalmistetta saaneilla odotettiin ilmenevän vähemmän oksikodonin aiheuttamia mahasuolikanavan haittavaikutuksia.

Selkärankaleikkauspotilailla oli ennen leikkausta enemmän ummetusta kuin väestössä keskimäärin: opioidia käyttäneistä 48 prosentilla ja käyttämättömistä 29 prosentilla. Leikkauksen jälkeiseen kipuun annetusta oksikodonin ja naloksonin yhdistelmästä hyötyivät erityisesti ne potilaat, jotka eivät käyttäneet opioidia ennen leikkausta, sillä heistä vain 7 prosentilla ilmeni ummetusta kolme viikkoa leikkauksen jälkeen.

Selkärankaleikkauspotilaiden elämäntyytyväisyys koheni leikkauksen myötä, mutta ennen leikkausta opioidia käyttäneillä vähemmän. He myös kokivat enemmän kivun haittaavuutta arjessa sekä ennen että jälkeen leikkauksen.

40 prosentilla ummetusta raskausaikana ja puolella synnytyksen jälkeen

Raskaudenaikainen ummetus on saanut vähemmän huomiota kuin raskauteen liittyvä pahoinvointi, vaikka siitä aiheutuva haitta voi olla merkittävä. Raskaushormonit, elintavat ja esimerkiksi rautalisä voivat altistaa ummetukselle raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Raskauden loppupuolella kasvava kohtu painaa peräsuolta, mikä haittaa suolen tyhjenemistä. Synnytyksen jälkeen synnytyskanavan ja välilihan alueen kipu voi aiheuttaa ulostuspelkoa, jolloin riski ummetukselle kasvaa.

Osa naisista kärsii kohtalaisen kovasta tai kovasta kivusta alatiesynnytyksen jälkeen, ja keisarileikkauksen jälkeen lähes kaikki tarvitsevat opioidiryhmän lääkkeitä parin-kolmen päivän ajan. Myös synnyttäjillä opioidit voivat aiheuttaa ja vaikeuttaa ummetusta. Ummetuksen yleisyyttä raskauden aikana ja heti synnytyksen jälkeen on tutkittu vähän.

Väitöstutkimuksessa 40 prosentilla raskaana olevista esiintyi ummetusta. Heti synnytyksen jälkeen puolella naisista oli suolen toiminnan häiriöitä ja ummetusta. Suolen toiminta palautui kuitenkin kuukaudessa samaan kuin ei-raskaana olevilla. Lyhytaikainen, muutaman päivän opioidilääkitys synnytyksen jälkeen ei vaikuttanut ummetuksen ilmenemiseen.

Kurosen mukaan tulokset ovat suoraan huomioitavissa käytännön potilastyössä. – Ummetuksen ehkäisy pitää suunnitella, jos leikkaukseen tulevalla potilaalla on opioidilääkitys ja aina jos potilas tarvitsee leikkauksen jälkeen yksittäisiä annoksia enemmän opioidiryhmän kipulääkettä. Näissä tilanteissa on järkevää käyttää kivun hoitoon oksikodoni-naloksoni-yhdistelmävalmistetta.

– Raskauden seurannassa on kysyttävä myös suolen toiminnasta, ja äideille on annettava asianmukaista neuvontaa ummetuksen ehkäisystä ja hoidosta. Opioideihin liittyvät mahasuolikanavan toimintahäiriöt eivät ole peruste jättää synnytyksen jälkeinen kipu hoitamatta, koska lyhyt opioidihoito ei näytä lisäävän ummetuksen riskiä.

Lääketieteen lisensiaatti Moona Kurosen väitöskirja Constipation and pain management after spine surgery and in pregnancy and postpartum (Ummetus ja kivunhoito selkäkirurgiassa sekä raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen) tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Maija Kaukonen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta Fimeasta ja väitöstilaisuuden kustoksena dosentti Hannu Kokki Itä-Suomen yliopistosta.

Väittelijän painolaatuinen kuva

Väitöskirja verkossa

Väitöstilaisuus

Lisätietoja:

LL Moona Kuronen, moonak (a) uef.fi, p. 0440110491

Avainsanat