Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Käsi ja kävelykeppi

LL Miika Värri, väitös 19.3.2022: Osteroporoosiin liittyy ateroskleroottisia muutoksia

Lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella.

Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?

Väitöstutkimukseni aihe on valtimokovettumataudin eli ateroskleroosin, rasvakudoksen ja osteoporoosin aineenvaihdunnalliset yhteydet menopaussin ohittaneilla naisilla. Sekä ateroskleroosi että osteoporoosi ovat yleisiä sairauksia iäkkäillä ja ne aiheuttavat vuosittain merkittävää sairastuvuutta ja kuolleisuutta päätetapahtumiensa kautta, joita ovat muun muassa lonkkamurtuma ja aivoinfarkti. Ateroskleroosin ja osteoporoosin välillä on todettu yhteys, mutta mahdollisen yhteisen aineenvaihdunnallisen mekanismin selvittäminen on tärkeää mainittujen sairauksien ehkäisyn näkökulmasta.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?

Tutkimuksessa todettiin osteoporoosia sairastavilla olevan enemmän ateroskleroottisia muutoksia kaulasuonissa kuin luuntiheydeltään normaaleilla tutkimukseen osallistujilla. Lisäksi todettiin rasvakudoksen erittämien adipokiinien pitoisuuksien eroavan luuntiheyden ja ateroskleroottisten muutosten suhteen. Adiponektiinin pitoisuus oli kääntäen verrannollisesti yhteydessä luuntiheyteen, kun taas leptiinin pitoisuus oli suoraan verrannollisesti yhteydessä kaulavaltimoiden kalkkeumamuutoksiin. Tutkimuksessa myös verrattiin ensimmäistä kertaa sekä osteoporoosia että ateroskleroosia sairastavien metabolista profiilia näiden sairauksien suhteen terveisiin osallistujiin. Tarkastelun kohteena oli 148 erilaista metabolista muuttujaa. Niistä useiden, kuten asetaatin, valiinin, leusiinin, diasyyliglyserolin ja useiden matalatiheyksisien lipoproteiinipartikkelien pitoisuus oli matalampi ateroskleroosia ja osteoporoosia sairastavien osallistujien kuin näiden sairauksien osalta terveiden osallistujien välillä.

Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?

Osteoporoosia sairastavilla on enemmän ateroskleroosia kuin luuntiheydeltään normaaleilla menopaussin ohittaneilla naisilla, mikä tulee ottaa huomioon näitä sairauksia hoitavien kliinikoiden hoitopäätöksissä.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?

Väitöstutkimukseni on osa Kuopion Osteoporoosin Vaaratekijät ja Ehkäisy tutkimusta (OSTPRE). Tutkimukseni 290 osallistujan joukko on satunnaisotoksella valittu alaryhmä alkuperäisestä OSTPRE-aineistosta ja tässä OSTPRE-BBA-alatutkimuksessa on keskitytty tutkimaan luun, aivojen ja valtimotaudin välisiä yhteyksiä. Tutkittaville on tehty luuntiheysmittaus sekä kaulasuonten ultraäänitutkimus ja heidän verinäytteistään on analysoitu suuri määrä erilaisia perinteisiä hormonimuuttujia sekä metabolisia muuttujia, joita on käytetty tutkimuksessa. Kaikissa osajulkaisuissa on käytetty poikkileikkauksellista tutkimusasetelmaa.

Lääketieteen lisensiaatti Miika Värrin väitöskirja Metabolic connections between osteoporosis, atherosclerosis and adipose tissue in postmenopausal women – The OSTPRE-BBA study (Osteoporoosin, ateroskleroosin ja rasvakudoksen metaboliset yhteydet postmenopausaalisilla naisilla – OSTPRE-BBA tutkimus) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Tomi Mikkola Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä ja kustoksena professori Marjo Tuppurainen Itä-Suomen yliopistosta.

Väitöstilaisuus

Väitöskirja verkossa

Väittelijän painolaatuinen kuva