Psykoterapiatutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Väitöstilaisuus järjestetään Jyväskylässä ja sitä voi seurata myös verkossa.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Väitöstutkimukseni kartoitti kahdeksan epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän subjektiivisia kokemuksia psykologisesta kivustaan, kehityksestään ja muutoksestaan vuoden mittaisen hoidon aikana, sen päättyessä sekä vuoden kuluttua hoidon päättymisestä. Osana tutkimusta osallistujille tarjottiin Jyväskylän psykiatrian poliklinikan tavanomaiseen hoitoon sisältyvä vuoden kestävä, 40 istunnon mittainen psykoedukatiivinen ryhmäinterventio.
Tutkimus pyrki selvittämään myös sitä, miten potilaat kokivat hoidon vaikuttaneen kehitykseensä ja toipumiseensa. Jo yli kymmenen vuotta sitten hoitosuositukset kehottivat kuulemaan potilaiden kokemuksia myös tutkimuksen saralla. Oli havaittu, että oiremittareiden tulokset eivät välttämättä tavoittaneet osuvasti potilaiden subjektiivisia kokemuksia. Potilaiden näkökulma on tärkeä, koska potilaat pystyvät valottamaan sellaisia puolia psykologisesta kivustaan, muutokseensa vaikuttavista tekijöistä sekä hoidon toipumista edistävistä tai sitä häiritsevistä tekijöistä, joita tutkijat, psykoterapeutit ja muut hoitavat henkilöt eivät tunnista. Potilaiden äänen kuuleminen voi myös lisätä ymmärrystä ja empatiaa epävakaasta persoonallisuudesta kärsiviä kohtaan ja auttaa kehittämään yhä toimivampia psykososiaalisia interventioita tämän vakavan psykiatrisen häiriön hoitoon.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien harjoittama omatoiminen itsemitätöinti nousi tästä aineistosta vahvasti esiin keskeisenä ja vakavana häiriöön liittyvänä ongelmana. Omatoiminen itsemitätöinti koostui ankarasta ja rankaisevasta suhtautumisesta itseen, omien kokemusten pätevyyden epäilystä sekä itseen kohdistetusta stigmasta. Omatoimisesta itsemitätöinnistä on hyvin vähän aiempaa tutkimusta.
Positiivisen kehityksensä kannalta keskeisinä tekijöinä osallistujat nostivat esiin lisääntyneen kykynsä suhtautua ystävällismielisesti omiin kokemuksiinsa ja mielellistää eli tarkastella niitä mielellisesti automaattisen, totunnaisen reagoinnin sijasta. Tämä tarkoittaa, että osallistujien kyky havainnoida, ymmärtää ja kuvailla sisäisiä kokemuksiaan vahvistui, ja he kokivat pystyvänsä paremmin ymmärtämään myös muiden ihmisten kokemuksia. Merkityksellisinä muutoksina osallistujat kuvasivat myös parantunutta yhteyttä omiin tunnekokemuksiinsa aiemman totunnaisen välttelyn sijasta sekä vahvistunutta toimijuuden kokemusta. Erityisen ratkaisevana psykologisen kasvunsa kannalta osallistujat kokivat omatoimisen itsemitätöinnin ja itseä tuomitsevan, rankaisevan suhtautumistavan vähenemisen. Vastaavasti silloin, kun toivottu muutos jäi saavuttamatta tai oireet uusiutuivat, osallistujat selittivät sitä vaikeudella saada etäisyyttä sisäistettyyn ankaraan, rankaisevaan suhtautumistapaan suhteessa itseen. Osallistujat kuvasivat myös, että itsemitätöinnin ja -rankaisun lievittymisellä oli lukuisia myönteisiä seurannaisvaikutuksia: se mahdollisti muun muassa sen, että he alkoivat kyetä tekemään rakentavia asioita itsensä hyväksi.
Osallistujat kokivat tiedon saamisen epävakaasta persoonallisuudesta hyödyllisenä. He kokivat psykoedukaation tarjoamien käsitteiden helpottavan itsehavainnointia ja omien kokemusten jäsentämistä. Lisäksi he kokivat epävakaan persoonallisuuden kehittymistä koskevan tiedon lisänneen heidän itseymmärrystään ja -myötätuntoaan. Erityisen merkityksellisenä potilaat kokivat mahdollisuuden kokemusten vaihtoon vertaisten kanssa sekä yhteisölliseen oppimiseen; ryhmämuotoisella hoidolla vaikutti olevan ainutkertaisia hyötyjä. Vertaiskokemusten koettiin myös muokanneen aiempaa minäkäsitystä, kuten syvälle juurtunutta käsitystä itsestä perustavaa laatua olevalla tavalla viallisena ja häpeällisenä. Sen sijaan aggression ilmaukset ryhmässä koettiin hoitoa ja positiivista kasvua häiritseviksi. Vaikka pienen tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä muihin aineistoihin, viittaavat nämä löydökset siihen, että hyvin merkityksellisenä koettua muutosta epävakaassa persoonallisuudessa voi tapahtua tähän häiriöön kohdennetun, erikoistuneen hoidon aikana.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Väitöstutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että hoidon aktiivinen, suora suuntaaminen omatoimiseen itsemitätöintiin ja ankaraan, rankaisevaan suhtautumiseen suhteessa itseen on tarpeellista. Löydökset viittaavat myös siihen, että psykoedukatiivisella ryhmähoidolla voi olla merkittäviä etuja, mutta aggression ilmaisemiseen ryhmässä tarvitsee kiinnittää erityistä huomiota. Kaiken kaikkiaan tulokset tuovat ymmärrystä epävakaaseen persoonallisuuteen liittyvää psykologista kipua ja selviytymiskeinoja kohtaan. Ne luovat toivoa siitä, että epävakaaseen persoonallisuuteen kohdennetun, erikoistuneen hoidon saaminen voi sysätä alulle merkityksellisenä koettua ja syvällistä muutosta.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Väitöstutkimus lukeutuu psykoterapian prosessi-tulostutkimukseen. Tutkimuksen prosessiosuus kartoitti potilaiden kokemuksia kehityksestään sekä hoidosta prosessina. Tulososuus mittasi muutosta epävakaan persoonallisuuden oireissa käyttäen the Borderline Personality Disorder Severity Index -haastattelua. Tutkimusasetelma oli naturalistinen: osallistujille tarjottiin psykiatrian poliklinikan hoitovalikoimaan sisältyvä interventio ja muuta tavanomaista hoitoa luonnollisessa ympäristössä, eikä hoitoa pyritty kontrolloimaan. Väitöstutkimuksen aineistot koostuivat potilaiden puolistrukturoiduista syvähaastatteluista hoidon päättyessä (osatutkimus I) ja vuoden kuluttua hoidon päättymisestä (osatutkimus III), ryhmäistunnoista (osatutkimus II) sekä the Borderline Personality Disorder Severity Index -haastatteluista (osatutkimukset I ja III). Puolistrukturoidut syvähaastattelut ja ryhmäistunnot analysoitiin sisällönanalyysiä käyttäen.
Lääketieteen lisensiaatti, psykiatrian erikoislääkäri Maaria Koiviston väitöskirja Subjective experiences of distress, development, and change in individuals with borderline personality disorder: content-analytic studies of patients’ utterances (Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien kokemuksia omasta psykologisesta kivustaan, kehityksestään ja muutoksestaan. Sisällönanalyyttisiä tutkimuksia) tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta ja kustoksena professori Sari M. Lindeman Itä-Suomen yliopistosta.
Lisätietoja:
LL, psykiatrian erikoislääkäri Maaria Koivisto, maaria.koivisto (a) fimnet.fi, 0440744492
