Lapseen kohdistuvien rikosten esitutkinnassa lapsen oikeuksia ei ole huomioitu kokonaisvaltaisesti eikä niiden merkitystä ole tunnistettu, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava hallintotieteiden maisteri Elisa Silvennoisen väitöstutkimus. Siinä havaittiin, ettei esitutkintalainsäädännössä ole huomioitu lapsen asemaa tavalla, joka huomioisi lapsen aseman itsenäisenä oikeuksien haltijana ja tarjoaisi lapselle suojelua rikoksen uhrina ja prosessin osapuolena. Elisa Silvennoisen väitöstilaisuus 11.12. klo 12 alkaen verkossa osoitteessa https://www.uef.fi/fi/live1.
– Tutkimus osoittaa, ettei lapsen asemaa käsitetä oikeuksien haltijana, vaan lapsen oikeuksia saatetaan rajoittaa ilman selkeää lakiin perustuvaa sääntelyä, Silvennoinen sanoo.
Silvennoinen tarkastelee väitöskirjassaan alle 15-vuotiaan rikosepäilyn uhriksi joutuneen lapsen oikeuksia ja roolia poliisin suorittamassa esitutkinnassa.
Lainsäädännön lapsikäsitys on ristiriitainen
Esitutkinnan lainsäädäntöaineistossa lapsesta puhutaan yhtäältä erityisenä ja aikuisesta perustavanlaatuisesti poikkeavana ja toisaalta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tarkoittamalla tavalla ”hyvinvoivana”. Lapsi nähdään haavoittuvana perheenjäsenenä ja lapsuus ymmärretään aikuisuudesta poikkeavana ominaisuutena, jonka kohtaaminen edellyttää erityistä asiantuntemusta. Toisaalta lapsi ymmärretään lapseksi, josta puhutaan huolenpidon ja oikeusturvan kohteena sekä rikoksen selvittämiseen osallistujana.
Rikostutkintaa varten hankituissa asiantuntijalausunnoissa lapsi nähdään luotettavana ja epäluotettavana kertojana. Niissä otetaan kantaa rikosepäilyn todenperäisyyteen sekä lapsen kertomuksen luotettavuuteen. Samalla lausunnoissa tuotetaan käsitystä siitä, millainen lapsi on asianomistajan rooliin sopiva luotettava kertoja.
– Nämä jännitteiset lapsikäsitykset näkyvät voimassa olevassa lainsäädännössä ja esitutkinnassa. Lapsi on samanaikaisesti erityistoimenpiteitä vaativa ongelma ja epäluotettava kertoja sekä luotettava todistaja, joka saa tukea ja huolenpitoa omien oikeuksiensa käyttämisessä, Silvennoinen toteaa.
Lapsen edun merkitys esitutkinnassa tulisi nostaa paremmin esille
Vaatimus lapsen edun huomioimisesta ja sen mukaisesta päätöksenteosta perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Esitutkintalain lapsen kohtelun säännös tulee Silvennoisen mukaan ymmärtää sekä esitutkintaperiaatteena että lapsen oikeutena. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että lapsen ikä ja kehitystaso huomioidaan kaikissa lasta koskevissa esitutkintatoimenpiteissä.
Lisäksi lapsen kohtelun säännös tulee ymmärtää alle 18-vuotiaan oikeutena. Alaikäisellä on oikeus olettaa, että viranomaiset huomioivat hänen kehitystasonsa ja mahdolliset erityistarpeensa rikostutkinnassa sekä sen aikana tehtävissä päätöksissä.
– Lapsen kohtelun säännös ei kuitenkaan konkretisoidu, jollei arvioida, mitä merkitystä lapsen iälle ja kehitystasolle voidaan antaa tai millaisissa tilanteissa ja miten lapsen etua tulee arvioida.
Silvennoisen mukaan nykyisen lainsäädännön ja sen valmisteluaineiston perusteella käsitys lapsen edusta esitutkinnassa ja rikosprosessissa jäävät hyvin ohuiksi. Lapsen edulla tarkoitetaan joko lapsen suojelua tai asianomistajan etua. Valmisteluaineistossa ei kuitenkaan tuoda esille muita lapsen oikeuksia tai oikeuksien ja muiden rikostutkintaan liittyvien asioiden välistä punnintaa.
Lapsen henkilökohtaisessa osallistumisessa tulee esille lapsen roolin ja sääntelyn epäselvyys
Alaikäisyys ei sellaisenaan ole riittävä peruste lapsen oikeuksien rajoittamiselle tai oikeuksien erilaiselle soveltamiselle. Koska esitutkintalaissa ei säädellä riittävän tarkasti lapsen oikeuksien rajoituksista lapsen rooli ja oikeudet esitutkinnassa käsitetään erilaisiksi kuin aikuisen. Tämä tulee esille erityisesti, kun lasta haastatellaan. Lapsen kuulemisessa asianomistajan oikeusturvan toteuttaminen ja oikeus esittää todistelua sekä lapsen oikeus saada tietoa ja esittää näkemyksensä jäävät vähälle huomiolle.
– Sen sijaan korostetaan kuulustelijan asiantuntijuutta, lapsen kertomuksen luotettavuutta ja rikoksen selvittämiseen liittyviä seikkoja. Lapsen henkilökohtaisessa kuulemisessa korostuu lapsen iän huomisen sijaan lapsen poikkeavuus aikuisesta kuultavasta.
Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää lapsen asemaa rikosprosessissa koskevan lainsäädännön kehittämisessä ja arvioimisessa sekä käytännön lainsoveltamisen lähteenä. On välttämätöntä tarkastella lapsen oikeuksia osana esitutkintaa kokonaisvaltaisesti, jotta rikosprosessissa voidaan turvata rikosepäilyn uhriksi joutuneen lapsen oikeudet lapsena, rikoksen uhrina ja rikosasian asianomistajana.
HTM Elisa Silvennoisen oikeustieteiden alaan kuuluva väitöskirja ”Lapsen oikeudet ja lapsiasianomistajan rooli esitutkinnassa” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjinä tilaisuudessa toimivat dosentti Heini Kainulainen (Turun yliopisto) ja dosentti Veijo Tarukannel (hallinto-oikeuden ylituomari emeritus) ja kustoksena professori Matti Tolvanen (Itä-Suomen yliopisto).