Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Asiakirjakansioita

Länsimetron asiakirjoja saatavissa julkisiksi

Itä-Suomen yliopiston kuntaoikeuden tutkijatohtori Matti Muukkosen mukaan julkisuuslain tosiasiallinen soveltamisala näyttäisi olevan laajempi kuin mitä kunnissa on ehkä ajateltu. Vaikka Suomen perustuslaki turvaa niin sanotun julkisuusperiaatteen perusoikeutena, on jo vuonna 1999 säädetyn julkisuuslain muun muassa kuntien konserniyhtiöitä koskeva soveltamisalarajoitus (JulkL 4.2 §) johtanut tilanteeseen, jossa kuntayhtiöt ovat kieltäytyneet luovuttamasta asiakirjojaan. Tunnetuin tapaus lienee muutama vuosi sitten puhuttanut Länsimetron kieltäytyminen asiakirjojensa luovuttamisesta.

Edilex-palvelussa julkaistussa vertaisarvioidussa artikkelissa kunnanjohtajanakin useissa kunnissa toiminut Muukkonen tuo esiin korkeimman hallinto-oikeuden joulukuussa 2018 antaman vuosikirjapäätöksen 2018:164 vaikutuksen. Kyseisessä ratkaisussa KHO päätyi toteamaan, että vaikka julkisuuslakia ei sovelletakaan kuntien tytäryhtiöihin, ei Oulun kaupunkikonsernia koskeneessa tapauksessa tällä ollut merkitystä, koska asiakirjapyyntö oli osoitettu kaupungille. Näin ollen kaupungin hallussa olleisiin asiakirjoihin kohdistuneet pyynnöt tuli kunnan viranomaisen toimesta käsitellä julkisuuslain mukaisesti.

Muukkosen mukaan kokonaisuudessa on myös huomioitava se, että julkisuuslain piiriin kuuluvien viranomaisen asiakirjojen ei välttämättä tarvitse olla edes kuntaviranomaisen hallussa. Julkisuuslakiin sisältyvät toimeksiantoasiakirjat eli käytännössä kunnan tehtävien hoitamisen vuoksi kuntayhtiössä tai vaikkapa ostopalvelukumppanilla niiden toimesta tehdyt tai niille tehtävän suorittamista varten toimitetut asiakirjat ovat myös julkisuuslain piiriin kuuluvia asiakirjoja, vaikka ne eivät kuntaviranomaisen hallussa olisikaan. Julkisuusperiaatteesta ja hallintolain selvittämisvelvollisuudesta johtuu, että asiakirjapyyntöä käsittelevän kunnan on hankittava tällaiset asiakirjat luovuttamisarviointia ja lähtökohtaista luovuttamista varten.

Näin ollen esimerkiksi Länsimetron asiakirjat olisi saatavissa julkisilta osiltaan julkisiksi, kunhan asiakirjapyyntö kohdistetaan kuntaviranomaiselle.

Blogi aiheesta osoitteessa https://blogs.uef.fi/oikeuttakohtuudella/2019/03/24/julkisuuslain-tosiasiallinen-soveltamisala-laajempi-kuin-kunnissa-ajateltu/

Tutkimusartikkeli:

Muukkonen Matti. ”Kunnan toiminta” -käsitteen sisältö ja oikeudelliset vaikutukset. Edilex.fi 20.3.2019. https://www.edilex.fi/artikkelit/19585

Lisätietoja: tutkijatohtori Matti Muukkonen, puh. 050 352 2394, matti.muukkonen(at)uef.fi