Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF-teksti heijastuu aurinkolaseista.

Lääketieteen opiskelija pitchasi Marginum Oy:n voittoon Tahko Ski Lift Pitchissä

Tahko Ski Lift Pitch -startup-kilpailun voiton vei tänä vuonna Marginum Oy, jonka kehittämä kudosten älytunnistin perustuu Itä-Suomen yliopiston, KYSin Neurokirurgian klinikan ja Itä-Suomen Mikrokirurgiakeskuksen poikkitieteelliseen tutkimukseen. Voitokkaan pitchauksen piti yrityksen toimitusjohtaja Samu Lehtonen, joka opiskelee viidettä vuotta lääketiedettä Itä-Suomen yliopistossa ja toimii nuorempana tutkijana Itä-Suomen Mikrokirurgiakeskuksessa. Lehtonen on myös yksi Marginumin perustajista.

Marginumin kehittämä älytunnistin perustuu kudosten fluoresenssia tunnistavaan monitorointitekniikkaan ja sen ensimmäinen käyttökohde ovat aivojen tukisolukasvaimet, glioomat. Älytunnistin auttaa aivokasvainta leikkaavaa aivokirurgia tunnistamaan syöpäsolut, joihin potilaalle annettu fluoresoiva merkkiaine kertyy. – Tarkoituksena on tuottaa työtä varmentava menetelmä, jotta syöpäsolut saadaan mahdollisimman tarkkaan pois ensimmäisessä leikkauksessa niin, ettei uutta leikkausta tarvittaisi, Lehtonen kertoi.

Kaksipäiväisessä tapahtumassa jatkoon selvinneet startupit pääsivät pitchaamaan liikeideoitaan sijoittajille hiihtohississä. Finaalin voittanut Marginum sai 10 000 euron palkinnon.

Nilsiän Tahkovuorella vuosittain järjestettävä Tahko Ski Lift Pitch on Itä-Suomen merkittävin kansainvälistyvä bisnestapahtuma, joka tuo yhteen startupit, sijoittajat, osaajat ja eri vaiheen kasvuyritykset. Itä-Suomen yliopisto on yksi Kuopion kauppakamarin järjestämän tapahtuman pääkumppaneista.

Samu Lehtonen Tahko Ski Lift Pitchissä 2022
Samu Lehtonen