Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Henkilö katsoo metsää ilta-auringossa.

Koneen Säätiöltä 2,8 miljoonaa euroa metsähankkeisiin – Tiina Sepälle rahoitus ihmisen ja metsän suhteen tutkimukseen

Koneen Säätiö tukee kahtakymmentä metsään liittyvää hanketta yhteensä 2,8 miljoonalla eurolla uudessa Metsän puolella -avauksessa. Tavoitteena on lisätä moniäänistä yhteiskunnallista keskustelua metsien monista merkityksistä ja tuoda esiin ääniä, jotka eivät ole päässeet kuuluviin metsäkeskusteluissa. Avaus tuo yhteen metsän parissa työskenteleviä tutkijoita, taiteilijoita, journalisteja ja aktivisteja.

Ensimmäiselle arviointikierrokselle lähetettiin 89 hakemusta, joista Koneen Säätiön hallitus myönsi rahoituksen 20 hankkeelle. Rahoitettujen hankkeiden joukossa on Itä-Suomen yliopiston humanistisen osaston yliopistotutkijan Tiina Sepän tutkimushanke metsän ja ihmisen välisistä suhteista suullisessa kansanperinteessä. Rahoitus on 98400 euroa.

Seppä tutkii hankkeessaan ihmisen ja luonnonympäristöjen suhdetta tieteen ja taiteen keinoin. Tutkimus kohdentuu muun muassa siihen, mitä metsä tarkoittaa kansanrunoudessa ja muussa suullisessa perinteessä, sekä millaisia ruumiillisia kokemuksia ja merkityksiä se kantaa. Lähteinä toimivat esimerkiksi suullisen perinteen arkistoidut aineistot 1500-luvulta 1900-luvulle sekä kirjoitettu muistelukerronta 2000-luvulta.

Metsän puolella -rahoitusta haetaan Koneen Säätiöltä avoimella ja jatkuvalla haulla. Hankkeiden toivotaan sisältävän monitieteistä tutkimusta, taidetta, journalismia ja aktivismia erilaisissa yhdistelmissä tai syventyvän yhteen tieteen- tai taiteenalaan. Kaikilla hankkeilla tulee olla kytkös tieteeseen tai taiteeseen.

Tiedotteen lähde: Koneen Säätiö.

Avainsanat