Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lusikallinen ruislesettä

Kaura- ja ruiskuitu vähensivät lihomista ja maksan tulehdustilaa muuttamalla suoliston mikrobistoa

Kaura- ja ruiskuidun käyttö lisäsi terveydelle hyödyllisten mikrobien kasvua suolessa, mikä puolestaan paransi kolesteroliaineenvaihduntaa ja vähensi suolenseinämän läpäisevyyttä ja maksan tulehdustilaa juuri julkaistussa kokeellisessa tutkimuksessa. Lisäksi kuitujen lisääminen ruokavalioon vähensi painonnousua. Rukiin ja kauran vaikutukset olivat osin erilaiset, mutta terveyden kannalta silti edulliset.

Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikön, VTT:n ja Hong Kongin yliopiston yhteistyönä ja tulokset julkaistiin Molecular Nutrition and Food Research -lehdessä.

Kauran, rukiin ja muiden täysjyväviljatuotteiden terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Niiden käytöllä on havaittu yhteys matala-asteiseen tulehduksen sekä glukoosi- ja lipidiaineenvaihdunnan ja rasvakudoksen aineenvaihdunnan paranemiseen kokeellisissa tutkimuksissa. Lisäksi niillä on todettu yhteys metabolisen syndrooman, painonnousun, sydän- ja verisuonitautien ja tyypin 2 diabeteksen pienentyneeseen riskiin. Tiedetään myös, että erilaisilla kuiduilla on erilaisia vaikutuksia elimistössä.

Viime aikoihin saakka kauran ja rukiin kuitujen vaikutusmekanismit ovat kuitenkin olleet paljolti tuntemattomia. Ravinnon kuidun tiedetään vaikuttavan suolen seinämän hyvinvointiin ja suoliston mikrobiston tuottamiin aineenvaihduntatuotteisiin. Näin välittyvätkin monet kuidun terveysvaikutuksista, mutta eri kuitujen vaikutusmekanismeja ei ole syvällisesti ymmärretty. Tässä kokeellisessa tutkimuksessa haluttiin tutkia juuri sitä, miten eri kuitujen vaikutusmekanismit eroavat toisistaan ja miten ne vaikuttavat erilaisten aineenvaihduntatuotteiden syntyyn suolistossa.

Tutkimus toteutettiin koe-eläimillä, joista osalle annettiin runsasrasvaista länsimaista ruokaa neljän kuukauden ajan. Tähän ruokaan osalle lisättiin kymmenen prosenttia joko kauran tai rukiin kuituja. Suolen mikrobisto tuottaa useita aineenvaihduntatuotteita, joista tässä tutkimuksessa tutkittiin sellaisia, joilla on erityisesti merkitystä lihavuuteen usein liittyvän maksan rasvoittumisen kannalta. Eläimiltä mitattiin suolistomikrobiston tuottamia lyhytketjuisia rasvahappoja, niiden vaikutuksia sappihappojen aineenvaihduntaan ja tryptofaanin aineenvaihduntaan liittyvien geenien ilmaantumista.

Tulosten perusteella kuidut lisäsivät terveydelle edullisten mikrobien kasvua suolessa. Kaurakuitu lisäsi Lactobacillus-suvun ja ruis Bifidobacterium-suvun mikrobien kasvua. Lisäämällä näiden mikrobien kasvua kaura vaikutti sappihappoihin liittyvien reseptorien toimintaan ja ruis sappihappojen erittymiseen niin, että kolesteroliaineenvaihdunta parani. Molemmat kuitutyypit lisäsivät lyhytketjuisten rasvahappojen tuotantoa, mikä vähensi suolen seinämän läpäisevyyttä ja maksan tulehduksellista tilaa sekä lisäsi tryptofaanin muuttumista suolessa terveydelle edullisempaan suuntaan eli serotoniinin sijaan indoliksi. Sekä ruis- että kaurakuidun käyttö myös hidasti runsasrasvaiseen ruokavalioon liittyvää painonnousua.

Lisätietoja:

Professori Marjukka Kolehmainen, Itä-Suomen yliopisto, marjukka.kolehmainen (a) uef.fi, p. 040 355 3617

https://uefconnect.uef.fi/henkilo/marjukka.kolehmainen/

Tutkimusartikkeli (Open Access):

Kundi, Z. M., Lee, J. C., Pihlajamäki, J., Chan, C. B., Leung, K. S., So, S. S. Y., Nordlund, E., Kolehmainen, M., El‐Nezami, H., Dietary Fiber from Oat and Rye Brans Ameliorate Western Diet–Induced Body Weight Gain and Hepatic Inflammation by the Modulation of Short‐Chain Fatty Acids, Bile Acids, and Tryptophan Metabolism. Mol. Nutr. Food Res. 2020, 1900580. https://doi.org/10.1002/mnfr.201900580