Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kuvituskuva kasvihuone Närpiössä

Kasvihuonekaupunki Närpiö säteilee öisin eniten valoa Suomessa

Kasvihuoneet, uudet valaistut tiet ja asutuksen leviäminen ovat lisänneet Suomessa valopäästöjä merkittävimmin aikavälillä 1993–2012, osoittaa tuore Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus. Tutkimuksessa havaittiin, että suurin lisäys valaistuksen määrässä löytyy Pohjanmaalta, erityisesti Närpiöstä. Tutkimus julkaistiin Suomen johtavassa maantieteellisessä aikakauskirjassa Terrassa.

– Kirkkaimmiksi keinovalon lähteiksi Suomessa paljastuivat tutkimusaineiston perusteella kasvihuoneviljelmät, jotka loistavat selkeästi kirkkaammin kuin Suomen kaupungit, toteaa nuorempi tutkija Antti Petteri Hiltunen.

Kokonaisuudessaan valaistuksen määrä ja intensiteetti Suomessa ovat kasvaneet tutkimusajanjakson aikana. Maan syrjäisillä alueilla uusia merkittäviä valaistuja alueita ovat kaivokset. Tutkimuksen satelliittiaineistossa erottuvat selvästi Lapin ja Kainuun uudet kaivokset Kevitsa, Suurikuusikko ja Talvivaara. Lisäksi Lapissa ja itäisessä Suomessa hiihtokeskusten laajeneminen on kasvattanut valopäästöjen määrää. Öisten valonlähteiden määrä on lisääntynyt myös kaupunkien ympärillä, mikä selittyy osin ympäryskuntien väestönkasvulla. Suurimpien kaupunkien keskustoissa valopäästöjen määrä on sen sijaan pysynyt suurin piirtein ennallaan tai jopa laskenut.

Tutkimuksessa selvitettiin satelliitti- ja paikkatietoaineistojen avulla öisten keinovalon lähteiden alueellista sijoittumista, siihen vaikuttavia ihmistoiminnan tekijöitä sekä eri maankäyttömuotojen osuutta öisen keinovalon tuottajina Suomessa. Suomessa ei ole aiemmin tehty yövalaistuksesta satelliittiaineistojen sekä väestöllisen ja yhdyskuntarakenteisen paikkatiedon yhdistämiseen perustuvaa analyysia. Tutkimusaineiston muodostivat DMSP-OLS -satelliittiaineistot (Defense Meteorological Satellite Program – Operational Line Scanner) vuosilta 1993–2012, Suomi-NPP:n (Suomi National Polar-orbiting Partnership) VIIRS-sensorin DNB-data vuodelta 2015, Yhdyskuntarakenteen seurannan aineisto (YKR) sekä Liikenneviraston Digiroad-ainesto.

Lisätietoja:

Antti Petteri Hiltunen, puh. 040 754 6623

Tutkimusartikkeli

Antti Petteri Hiltunen, Timo Kumpula, Markku Tykkyläinen. Yövalaistuksen ja valopäästöjen alueellinen jakautuminen Suomessa. Terra 130:4, sivut 175-188.

Linkki julkaisuun