Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Sari Hänninen

Joustavaa opiskelua töiden ohella

Tehtyäni jo pitkän työuran hoitoalalla, minulle syntyi motivaatio ja halu kehittää ammattitaitoani, ja siihen oli mahdollisuus avoimessa yliopistossa. Itä-Suomen yliopisto oli helppo valinta, koska asuin Kuopiossa ja lähiyliopistossa oli tarjolla monipuoliset opintokokonaisuudet ja laadukasta opetusta.

  • Teksti Sari Hänninen

Ajatuksenani oli ensiksi päivittää ammattitaitoani, mutta sitten tuntui, että opiskelua voisi jatkaa vielä pidemmällekin ja syttynyt opiskeluinnostus vei eteenpäin. Suoritettuani tarvittavan määrän perusopintoja hain ja pääsin avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi hoitotieteen laitokselle, jossa pääaineekseni valikoitui hoitotyön johtaminen. Maisteriopintoja tein laitokselle töiden ohessa ja muutamia kursseja suoritin edelleen myös avoimen yliopiston kautta.

Sari Hänninen
- Palkintona uurastuksesta sain juuri terveystieteiden maisterin kaikki opinnot päätökseen.

Pystyn nykyisessä hoitotyön johtamisen työssäni hyödyntämään monipuolisesti sitä taitotietoa, jota maisterinopinnot pitivät sisällään.

Sari Hänninen

Avainsanat