Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Nollia ja ykkösiä

Itä-Suomen yliopistossa selvitetään viranomaisten välistä turvallisuus- ja rikostorjuntaperusteista tietojenvaihtoa

Itä-Suomen yliopistossa ryhdytään selvittämään viranomaisten välistä turvallisuus- ja rikostorjuntaperusteista tietojenvaihtoa. Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan (VNTEAS) rahoittama Viranomaisten välinen oma-aloitteinen tietojenvaihto -hanke (Virvotieto) pureutuu tietojenvaihdon yhteydessä esiintyviin ongelmiin, tulkintoihin ja sääntelyn kehittämistarpeisiin.

– Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta hankkeessa kyse on rikostorjunnan tehostamisesta ja myös kokonaisturvallisuuden kehittämisestä, hankkeen johtaja, apulaisprofessori Mika Launiala sanoo.

Tutkimushanketta johtaa Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos, ja se toteutetaan julkisen hallinnon oikeuden tutkimusryhmässä, jossa tehdään informaatio-oikeudellista tutkimusta. Tutkimushanke toteutetaan yhteistyössä Poliisiammattikorkeakoulun ja Vaasan yliopiston kanssa. Lisäksi hankkeessa tehdään kansainvälistä yhteistyötä Englannin, Ruotsin, Norjan ja Viron oikeuden tutkijoiden kanssa.

Kansainvälistä vertailutietoa neljästä maasta

Tutkimuksessa kartoitetaan ja analysoidaan nykyistä tietojenvaihtoa koskevaa lainsäädäntöä ja selvitetään, missä tilanteissa ja millä perusteilla se mahdollistaa turvallisuusperusteisen oma-aloitteisen tietojenvaihdon määrättyjen viranomaisten välillä. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan, miten turvallisuus- ja rikoksentorjuntaperusteisten tietoluovutusten reunaehdot ja perusteet ovat muuttuneet 2000-luvulla.

Tutkimuksessa selvitetään myös eri viranomaistahojen kokemuksia oma-aloitteisesta ja turvallisuusintressiperusteisesta tietojenvaihdosta. Tutkimuksessa tehtävässä oikeusvertailussa selvitetään, miten viranomaisten välinen oma-aloitteinen tietojenvaihto on toteutettu Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Englannissa, jotka ovat lainsäädännöllisesti lähellä Suomea.

Lisätietoja:

Apulaisprofessori Mika Launiala, hankkeen vastuullinen johtaja, puh. 050 512 5753, mika.launiala(at)uef.fi

Projektitutkija Evgeniya Kurvinen, hankkeen koordinaattori, puh. 050 336 3762, evgeniya.kurvinen(at)uef.fi

 

Avainsanat