Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF Lähettiläs

Itä-Suomen yliopistossa haussa ennätysmäärä opiskelupaikkoja

Itä-Suomen yliopistoon haetaan korkeakoulujen yhteishaussa 16.3.–30.3.2022. Haussa ovat mukana yliopiston kaikki suomenkieliset tutkintoon johtavat koulutukset, yhteensä noin 130 hakukohdetta. Suomenkieliset kaksivuotiset maisterihaut ovat mukana erillisinä hakukohteina.  

- Olemme viime vuosina lisänneet määrätietoisesti aloituspaikkojamme yleisen korkeakoulupolitiikan tavoitteiden mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna aloituspaikkoja on nyt yli 120 enemmän ja haussa on ennätysmäärä opiskelupaikkoja, 3135 aloituspaikkaa, akateeminen rehtori Tapio Määttä kertoo.

Kevään yhteishaussa valitaan Itä-Suomen yliopistoon yli 3 000 uutta opiskelijaa.

Määtän mukaan Itä-Suomen yliopisto on myös panostanut avoimen yliopiston väylän laajentamiseen. Myös avoimen yliopiston opintoja suorittaneet opiskelijat hakevat yhteishaussa.  

- Avoimen väylän hakukohteissa on nyt jo yhteensä 475 aloituspaikkaa. Uutena avoimen väylän hakukohteena on ensimmäistä kertaa tarjolla farmaseutin koulutusohjelma (3 v) Kuopion kampuksella, Määttä kertoo.

Hakeminen Itä-Suomen yliopistoon tapahtuu korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi, joka on uudistunut syksyllä 2021.

Itä-Suomen yliopisto on yhdellätoista koulutusalallaan ja noin sadalla pääaineellaan tai koulutusohjelmallaan yksi Suomen monialaisimmista tiedeyliopistoista. Tarjoamme myös laajan vapaan sivuaineoikeuden ja näin mahdollisuuden koota yksilöllisiä tutkintokokonaisuuksia.  

Koulutustarjonta ja hakemiseen sekä valintoihin liittyvät tiedot on kokonaisuudessaan luettavissa UEFin verkkosivuilla osoitteessa uef.fi/opiskelijaksi. Hakukohteiden valintaperusteet löytyvät osoitteesta opintopolku.fi. Yhteishaun tulokset julkistetaan 8.7. mennessä.  

Erillisen siirtohaun kevään hakuaika on 2.5.–16.5.2022. Hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa Opintopolku.fi. Siirtohaussa opiskelija voi hakea kandidaattivaiheen opintojen aikana kandidaatti- ja maisteriopintoihin.

Itä-Suomen yliopiston hakijapalvelut opastavat tarvittaessa hakuun liittyvissä kysymyksissä.

Linkit:
Koulutustarjonta ja neuvonta: uef.fi/opiskelijaksi
Hakeminen: www.opintopolku.fi

Lisätietoja:
Hakijapalvelut
p. 029 445 8990
hakijapalvelut(at)uef.fi