Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Itä-Suomen yliopistossa ennätysmäärä maistereita

Itä-Suomen yliopistossa suoritettiin vuonna 2019 enemmän ylempiä korkeakoulututkintoja kuin koskaan ennen yliopiston kymmenvuotisessa historiassa. Yliopistossa suoritettiin vuoden aikana kaikkiaan 1650 ylempää korkeakoulututkintoa, 1367 alempaa korkeakoulututkintoa ja 146 tohtorintutkintoa.

Ylempien korkeakoulututkintojen määrä on yliopistossa kasvanut merkittävästi. Vuonna 2017 tutkintomäärä oli 1384, vuonna 2018 tutkintoja suoritettiin 1591 ja vuonna 2019 jo 1650. Ylempien korkeakoulututkintojen osalta yliopisto myös ylitti asetetun tavoitteen jo toisena vuonna peräkkäin.

– Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovittu tutkintotavoite vuosille 2017–2020 on 1430 ylempää korkeakoulututkintoa vuodessa eli ylitimme sen viime vuonna jo yli 200 tutkinnolla. Itä-Suomen yliopistolla onkin hyvät valmiudet toteuttaa hallituksen toivomia yliopistokoulutuksen laajennuksia, jos laajennuksiin saadaan riittävä rahoitus, akateeminen rehtori Tapio Määttä toteaa.

Ylempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi eniten terveys- ja hyvinvointialoilla sekä yhteiskuntatieteissä.

Tohtorintutkintoja suoritettiin terveystieteiden tiedekunnassa 56, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa 47, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 27 ja filosofisessa tiedekunnassa 16.

Lisätietoja:

Akateeminen rehtori Tapio Määttä, tapio.maatta (a) uef.fi, p. 050 575 1589